Urpo

Lentopallo

Valikko

Vakuuttava voitto avasi lentismiehille tien välieriin

Julkaistu: , Päivitetty:

 Suomen miesten lentopallomaajoukkue otti keskiviikko-iltana yhden pienen askeleen kohti paikkaa Lontoon olympialaisissa. Suomi kaatoi Osijekissa isäntämaa Kroatian vakuuttavasti 3-0 (26-24, 25-23, 25-16) ja varmisti samalla välieräpaikan esiolympiakarsintaturnauksessa.
Avausottelussaan Hollannin kukistanut Suomi varmisti myös A-lohkon voiton. Sen perjantainen välierävastus ei ole vielä selvillä, B-lohkon joukkueista vain Portugali on varmistanut välieräpaikan.

Suomen voiton tae oli jälleen hakkuri Mikko Oivasen erittäin vahva peli. Hollantia vastaan 22 pistettä tehnyt Oivanen iski nyt 16 pistettä. Suomen syöttöpeli toimi kaiken kaikkiaan mainiosti.
Kotijoukkue Kroatia sen sijaan oli liikaa 20 pistettä iskeneen hakkurinsa Igor Omrcenin varassa.
 
Kroatia vahva erien alussa

Kroatia oli vahvimmillaan ottelun alussa. Isäntäjoukkue johti ensimmäistä erää pitkään, mutta lopulta Suomi sai pelinsä kulkemaan ja nousi rinnalle. Erä ratkesi Suomen toiseen eräpalloon 26-24.

Toisessa erässä Mikko Oivanen paukutti Suomen kuuden pisteen johtoon (13-7), mutta Igor Omcren kuittasi vain kahden pisteen päähän (15-13). Hetkeä myöhemmin Kroatia nousi jo pisteen päähän, mutta Konstantin Shumovin torjunta katkaisi isäntäjoukkueen nousun.
Suomi vei erän lopulta 25-23.

Myös kolmannessa erässä Kroatia meni alussa johtoon, mutta Suomi otti pelin pian hallintaansa ja karkasi. Kolmannen erän Suomi vei lopulta vakuuttavasti 25-13.

Perjantaina Suomi kohtaa välierässä B-lohkon kakkosen, joka voi olla Portugali, Slovenia tai Ukraina. Keskiviikkona Slovenia voitti Portugalin 3-2 (28-26, 25-19, 19-25, 23-25, 20-18), mutta avausottelussaan Ukrainan kaatanut Portugali varmisti silti jatkopaikan.

Turnauksen finaali pelataan lauantaina.

Esiolympiakarsintaturnauksen voittaja selviää toukokuussa pelattaviin Euroopan maakarsintoihin, joissa on jaossa paikka Lontoon olympialaisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    7. 7

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. Näytä lisää