Leo

Lentopallo

Valikko

Bisons murjoi mestari-Pyrinnön

Julkaistu:

Korisliigan kahden edelliskauden mestari Tampereen Pyrintö kärsi todellisen murskatappion lauantaina Loimaalla.
Sarjan kärkeen palannut Bisons polki Pyrinnön jalkoihinsa 97-57 (52-26) -lukemin.

40 pisteen tappio on Pyrinnön pääsarjahistorian suurimpia, mutta ei suurin, sillä esimerkiksi ensimmäisenä mestaruuskautenaan toissa vuonna Pyrintö hävisi Lahdessa 41 pisteellä.

Ottelun numerot kertovat olennaisen. Täpötäyden kotikatsomon riehaannuttanut Bisons karkasi viidessä minuutissa 17-4-johtoon, jonka jälkeenkin mestareita pyöriteltiin tylysti. Peli ratkesi käytännössä jo ennen puoliväliä, kun kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen.

- Olimme hyvin valmistautuneita ja laadittu taktiikka toimi hienosti. Pyrinnön vaisuudesta lankeaa suuri osa puolustuksemme ansioksi. Kasvanut itseluottamuksemme näkyi myös heittopelissä, joka sujui nyt niin kuin olen odottanutkin sen sujuvan, myhäili Bisonsien valmentaja Greg Gibson.

Kuudennen peräkkäisen voittonsa ottanut Bisons pohjusti voittonsa kovalla kaukoheittopelillä upotettuaan 14 kolmen pisteen koria 44 prosentin osumatarkkuudella. Pyrinnön kolmosprosentti jäi puolta heikommaksi 22:een.

Matti Nuutinen heitti voittajille viisi kolmosta ja yhteensä 21 pistettä, mutta tehokkaimmaksi nousi jälleen Martin Zeno 25 pisteellään.
Vaisusta Pyrinnöstä kolmikko Antero Lehto-Olli Ahvenniemi-Kenneth Lowe teki 12 pistettä mieheen.
 
Kataja huojui Salossa

Joensuun Kataja nousi sarjataulukon kakkoseksi venytettyään Salossa voittoputkensa viiden pelin mittaiseksi. Kataja huojui Vilpasta vastaan, mutta voitti lopulta 73-69 (40-29).

Kataja johti peliä käytännössä koko ajan, mutta kolmannella jaksolla jo 15 pisteeseen kasvanut vierasjohto kutistui loppua kohden. Katajan voitto ei silti joutunut vakavasti uhatuksi, kun Vilppaan Emmanuel Holloway kavensi pelin päättäneellä kolmosellaan eron neljään pisteeseen.

B.A. Walker heitti Katajalle 18 pistettä ja Sami Lehtoranta sekä Jared Newson kumpikin 17 pistettä.

Holloway oli Vilppaan tehokkain 18 pisteellä. John Fields keräsi 16 pistettä ja 14 levypalloa. Vilppaan uusi yhdysvaltalaispelaaja Jacques Jones aloitti yhdeksän pisteen teholla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    5. 5

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    6. 6

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    7. 7

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    5. 5

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    6. Näytä lisää