Petri, Pekka, Petra

Lentopallo

Valikko

VaLePalle avaustappio

Julkaistu:

Hurrikaani-Loimaa voitti keskiviikkona miesten lentopalloliigan kärkiottelussa Vammalan Lentopallon 3-0 ja aiheutti mestarisuosikkina liigaan lähteneille vieraille avaustappion.
Jimmy Hernandez teki Hurrikaanille 18 ja viime kaudella vielä VaLePaa edustanut Aivars Petrusevics 17 pistettä. VaLePan tehokkain oli 15 pistettä koonnut Olli Kunnari, hän jäi ensimmäisen kerran tällä kaudella alle 20 pisteen.

- Peli oli tasainen, mutta olimme monella pelipaikalla aavistuksen verran parempia. Saimme loppua kohden Kunnaria hyvin kiinni ja myös hakkurin tontilla olimme hieman edellä, sanoi Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko.

Viime lauantaina Vammalassa kotisalissaan loistanut Elviss Krastins ei nyt onnistunut hakkurina, tilalle toisessa erässä tullut Joni Mikkonen sai kasaan 10 pistettä.

Maanantaina Team Lakkapään Varkaudessa voittanut Saimaa Volley kohtasi vieraissa Korson Vedon ja voitti jälleen viidessä erässä 3-2.
Kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Toni Kankaanpää teki avauspisteensä ottaneelle KoVelle 23 pistettä ja Jussi Niemelä 21, mutta Saimaa Volley oli tasaisempi.

KoVen kolmanneksi paras oli 18-vuotias Niklas Seppänen 13 pisteellä. Verkon toisella puolella isoveli Robert teki 16 pistettä tukien hyvin 20 pistettä koonnutta Zlatin Georgieviä ja 18 pisteen Romans Saussia.

- Vähän jännitti ennen peliä, kun pelasin pikkuveljeä vastaan. Olimme vastakkain jo viime keväänä liigakarsinnoissa, mutta silloin en saanut paljonkaan peliaikaa, Robert Seppänen sanoi.

KoVe voitti kaksi erää, mutta Saimaa kolme viimeistä. Robert Seppänen löysi vierasvoittoon syyt.

- Oma syöttö oli kaksi erää huono. Kun se parani, niin pisteitäkin tuli eri tavalla. Kieltämättä lopussa alkoi jo jalka painaa, mutta kentällä se piti vain unohtaa, Robert viittasi raskaaseen ottelutahtiin.
 
Etta jatkoi Tiikerien syöksyä

Oulun Etta otti kauden toisessa kotiottelussaan toisen voittonsa, kun liiganousija Kokkolan Tiikerit sai kyytiä erin 3-0. Tiikerit jatkaa ainoana joukkueena nollakerhossa.

- Vastustaja vaikuttaa olevan henkisesti huonossa jamassa, tuska kasvaa, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Meillä oli puolestaan parin vierastappion jälkeen taas tasapainoinen peli. Tässä liigassa on kotietu tärkeä, sillä syöttö toimii kotona tietenkin paremmin kuin vieraissa ja sillä on suuri merkitys nykylentopallossa, sanoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa.

Salvis Cielavs teki Ettalle 12 ja nuori Eelis Karinen 11 pistettä. Tiikereiden tehokkain oli puolalainen hakkuri Adrian Szlubowski 10 pisteellä.

- Passari Toni Mäkitupa aloitti ensimmäisen kerran tällä kaudella toivuttuaan viime kevään loukkaantumisista ja kyllä peli oli todella valmista alusta alkaen, Kuoksa sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    8. 8

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    9. 9

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. Näytä lisää