Leevi

Lentopallo

Suomi löi Viron EM-kenraalissa

Julkaistu:

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kaatoi sunnuntaina Seinäjoella Viron viimeisessä ottelussaan ennen lauantaina käynnistyvää EM-turnausta.
Lauantaina Kokkolassa Viro saalisti yhden erävoiton, mutta tällä kertaa Suomi oli tyly isäntä ja voitti ottelun erin 3-0 (25-19, 33-31, 25-19).

Suomi oli terävä heti ottelun alussa ja vei ensimmäisen erän selvin luvuin. Olli Kunnari ja Antti Siltala tekivät avauserässä kuusi pistettä mieheen.

Toisessa erässä Suomen päävalmentaja Daniel Castellani vaihtoi vaisusti pelanneen Mikko Oivasen tilalle Urpo Sivulan. Sivulan vahvan esityksen myötä Suomi dominoi hakkuripeliä, mutta erävoitto irtosi kuitenkin vasta pitkän kaavan kautta 33-31.

- On helppo mennä kentälle, kun on kunnossa. Riittää, että tekee samoja juttuja, kuin on treeneissä tottunut tekemään, Sivula totesi.

Kolmas erä oli tasainen, kunnes Suomi karkasi Matti Oivasen syöttövuorolla.

- On vaikeaa pelata peliä kaikilla osa-alueilla hyvin koko ajan. Viro ei saanut laitettua tarpeeksi painetta systeemiimme, vaikka syöttikin tänään hyvin. Tästä on hyvä lähteä kohti EM-kisoja, kun kaikki pelaajat ovat kunnossa ja meillä on laaja materiaali, Castellani kommentoi.

Kyseessä oli Suomelle jo seitsemäs perättäinen voitto Virosta. EM-lopputurnauksen avausottelussa lauantaina Suomi kohtaa Innsbruckissa Ranskan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

    5. 5

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    8. 8

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

    5. 5

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    6. Näytä lisää