Marko, Markus, Markku

Lentopallo

Valikko

Lentismiehet eivät tappaneet peliä

Suomi oli tuskallisen lähellä voittaa Argentiinan maailmanliigan vierasottelussa Formosassa juhannusaaton vastaisena yönä.
Kaksi hävittyä pistettä ottelupallotilanteissa neljännessä erässä käänsivät kuitenkin pelin, ja maailmanlistalla kahdeksantena oleva Argentiina paineli 3-2-erävoittoon.

Suomi voitti ottelussa ensimmäisen erän 25-21 ja kolmannen 25-19. Neljännessä erässä joukkueella oli kaksi peräkkäistä ottelupalloa tilanteessa 24-22, mutta Argentiina otti neljä pistettä peräjälkeen ja vei erän nimiinsä. Viimeinen erä meni kotijoukkueelle 15-11, ja Suomen oli tyytyminen lohdutuspisteeseen.

- Minulla on kaksi johtoajatusta tällä hetkellä. Ensinnäkin tunnen suuttumusta, kun hävisimme tällaisesta paikasta ottelun. Toinen näkemykseni on hyvä, koska pelimme paranee koko ajan ja tässä ottelussa tuli taas parannusta monella osa-alueella, sanoi Suomen argentiinalaisvalmentaja Daniel Castellani.

- Tämä on oikea tie, jota kuljemme, mutta totta kai tappio tuntuu juuri nyt erittäin pahalle.

Suomen joukkueen tehokkaimmat olivat Mikko Oivanen (22 pistettä) ja Antti Siltala (21).

Argentiina johtaa lohkoa, Suomi on kolmantena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    7. 7

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    8. 8

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    9. 9

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    10. 10

      Snookerin MM-turnauksen toinen kierros päättyi huikeaan trilleriin – katso puolivälieräparit ja aikataulu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää