Kuisma

Lentopallo

Padova nitistää putoamispeikkoa suomalaisten johdolla

Julkaistu:

Mikko Eskon ja Simo-Pekka Ollin Padova haki tärkeän 3-1 (16-25, 35-33, 26-24, 25-23) -vierasvoiton Modenasta Italian lentopallon Serie A1:ssä. Putoamiskamppailuun valahtanut Padova otti samalla ensimmäisen voittonsa joulun jälkeen.

- Näkyi hyvänä taisteluna, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä oli ykköskuusikko kentällä. Sarjapaikkakin oli jo välillä vaakalaudalla, mutta taisteluvoitto antaa uskoa pelimme paranemiseen edelleen, passari Mikko Esko sanoi.

Edellisen kerran Padova juhli vierasvoittoa Modenassa yhdeksän vuotta sitten. Tiukka vääntö kääntyi Padovan eduksi 39 minuuttia kestäneen toisen erän jälkeen. Ratkaisevan pisteen torjui Modenan lattiaan juuri Esko.

Simo-Pekka Olli tuli vaihdosta kentälle ottelun lopussa 22-23-tappiotilanteessa neljännessä erässä, jonka jälkeen Padova takoi kolme ratkaisevaa pistettä putkeen. Kakkospassari onnistui syöttäen muun muassa kaksi pistettä koko ottelun tehomiehelle, 25 pisteen Luis Diazille.

- Se ei ole onneksi vieras tilanne, että joka erässä tulee vähän vastuuta. Hyvä, että tuli kerrankin onnistuminen. Kuusikon lisäksi nyt meillä on myös tehokkaita vaihtopelaajia käytössä, Olli kertoi.

Padova jatkaa taistelua sarjapaikastaan viikonloppuna Coriglianoa vastaan.

- Loppuohjelmassa olevat viisi peliä näyttävät meille ihan suotuisilta. Corigliano-peli on elintärkeä voittaa säilymisen takia. Sen jälkeen voitaisiin katsoa jopa play offs -mahdollisuutta, Olli pohti.

Oivanen ihmetteli penkitystä

Turkin liigan suomalaispelaajien Mikko Oivasen ja Arto Hannin seurat saivat kyytiä liigan huipuilta. saivat tuta Turkin huippujoukkueiden taidot. Oivasen Bozkurt hävisi sarjakärki Halkbankille 1-3 (20-25, 16-25, 25-22, 23-25).

- Oli meiltä parasta peliä pitkään aikaan. Oma peli kulki syöttöä lukuun ottamatta hyvin, mutta passit jäivät vähiin jenkkilaiturimme pelattua erinomaisesti. Kolmannen erän istuin penkillä. En kyllä tiedä yhtään miksi, Oivanen ihmetteli.

Hannin SGK Ankara taipui Izmirissä 0-3 (18-25, 18-25, 23-25) liigakolmonen Arkas Sporille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  5. 5

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  6. 6

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  7. 7

    Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

  8. 8

    Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

  9. 9

    Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Petrin polkupyörä aiheuttaa erikoisen episodin – Mari-vaimo kieltää menopelin tuomisen kotiinsa: rajua kuittailua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  4. 4

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  5. 5

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  6. 6

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  7. 7

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  8. 8

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  9. 9

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  10. 10

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  5. 5

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  6. Näytä lisää