Miia, Mira, Mirva

Lentopallo

Valikko

Lentopallomiehet murjoivat Montenegron

Lentopallon MM-karsintojen toinen kierros Tshekin Liberecissä alkoi Suomen miehiltä terävästi. Suomi antoi torstaina kyytiä Montenegrolle erin 3-0 (25-16, 25-20, 27-25).

Suomi hallitsi ottelua passari Mikko Eskon johdolla miten tahtoi kaksi ensimmäistä erää. Kolmanteen erään Montenegro sai unelma-alun. 19-13-johdossa näytti, että, ottelu venyy seuraavaan erään, mutta Eskon leijasyötöt tasoittivat tilannetta. Lopulta Suomi pelasti yhden eräpallon ja ratkaisi lopulta ottelun toisella ottelupallolla.

- On aina hankalaa lähteä pitkän pelitauon jälkeen peliin. Olen todella tyytyväinen kahteen ensimmäiseen erään. Näytimme hyvää asennetta puolustuksessa ja virheiden määrä jäi todella pieneksi. Hyökkäyksessä teimme kahteen ensimmäiseen erään vain yhden hyökkäysvirheen, päävalmentaja Mauro Berruto kertasi.

Kolmannessa erässä Berruto piti käännekohtana toista teknistä aikalisää, jonka jälkeen torjuntapuolustus alkoi toimia.

- Joukkueen reaktio hädän hetkellä oli juuri oikea ja erinomainen, Berruto kehui.

- Hyvä, että voitto ei tullut liian helpolla, niin ei tullut liian ruusuista kuvaa tilanteesta, passari Esko muistutti.

Hakkuri Mikko Oivanen oli 19 pisteellään Suomen tehokkain. Kapteeniksi viime kauden tauon jälkeen palannut Tuomas Sammelvuo parjasi omaa vastaanottoaan, mutta kehui vastapainoksi joukkuetovereitaan.

- Todella hyvä nousu kolmannessa erässä turnauksen jatkon kannalta. Olli Kunnari ja Mikko Oivanen olivat tehokkaita laidassa, Sammelvuo näki.

Montenegron päävalmentaja Veselin Vukovic myönsi Suomen paremmuuden.

- Kolmanteen erään olen tappiosta huolimatta tyytyväinen omiemme pelissä, Vukovic tuumi.

Vaihtomiehet onnistuvat Suomelta tärkeään paikkaan. Jukka Lehtonen nousi kolmannessa erässä rakentamaan 22-22-tasoitusta. Antti Siltala paikkasi hyvin Sammelvuota toisessa sekä kolmannessa erässä.

Suomen turnaus jatkuu perjantaina Ukrainaa vastaan. Lohkon viidestä joukkueesta kolme parasta jatkaa MM-karsintojen kolmannelle kierrokselle, joka isketään elokuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  4. 4

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. 6

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  7. 7

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  8. 8

    Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  7. 7

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  10. 10

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  4. 4

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. Näytä lisää