Perttu

Lentopallo

Santasport parempi varsinkin syötöissä

Julkaistu:

Lentopalloliigan mestaruuden keväällä 2007 voittanut Rovaniemen Santasport pääsee puolustamaan mestaruuttaan, sillä joukkue voitti tiistaina vieraissa Vammalan Lentopallon 3-0 (25-19, 25-19, 25-23) neljännessä välieräottelussa.

Voitoin 3-1 finaaliin edennyt Santasport kohtaa ensi sunnuntaina Siilinjärvellä alkavassa finaalisarjassa viimevuotisen hopeajoukkueen Pielaveden Sammon, joka kukisti omassa välieräsarjassaan tamperelaisen Isku-Volleyn voitoin 3-0.

Santasport oli vastustajaansa parempi etenkin syötössä. Joukkue syötti peräti 14 ässää, niistä puolet tuli toisessa erässä. Normunds Veinbergs syötti ässistä viisi, Henri Tuomi ja Jukka Lehtonen molemmat kolme, Pekka Sairanen kaksi sekä Antti Ylitalo yhden.

- Voitettuamme kolmannen ottelun kotikentällä hyvällä pelillä meillä oli tänään parempi itseluottamus kuin edellisessä pelissä täällä. Etenkin ensimmäiseen ja toiseen erään olen todella tyytyväinen, kolmannessa oli ajoittain vaikeuksia, sanoi Santasportin valmentaja Johan Verstappen.

Santasportin parhaat pistemiehet olivat 17 pisteen Veinbergs sekä 10 pisteen Matthew Webber. Amerikkalaishakkurin arvosanaa laski heikko syöttö.

- Webber on pelannut paljon parempiakin pelejä, Verstappen tunnusti.

VaLePan valmentaja Teemu Ryyppä harmitteli tappiota. Myös oma vastaanotto sai moitteet.

- Jos vastaanoton prosentti on 46, niin ei sillä lentopallopelejä voita. Santasport syötti toki välillä hyvin, mutta vastaanottajamme eivät onnistuneet helpompienkaan syöttöjen nostamisessa. Eivät liikkuneet jalat eikä ajatus.

- Vasta kolmannessa erässä vastaanotto parani ja pääsimme silloin hyökkäämään myös keskeltä, Ryyppä sanoi.

VaLePan tehokkain oli totuttuun tapaan meksikolainen hakkuri Jose Luis Martell, mutta hänenkin tilinsä karttui vain 10 pisteellä. Jari Tuominen oli toiseksi paras seitsemällä.VaLePa aloittaa pronssiottelut lauantaina kotisalissaan Isku-Volleyta vastaan.

  • Lentopallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  4. 4

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  5. 5

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  6. 6

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  7. 7

    Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

  8. 8

    Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

  9. 9

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  10. 10

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  6. 6

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  7. 7

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  8. 8

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  4. 4

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  5. 5

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  6. Näytä lisää