Mauno, Maunu

Lentopallo

Lauri Hakalan Lausanne pakkovoittoon Sveitsin lentiksessä

Julkaistu:

Sveitsin lentopalloliigassa Lauri Hakalan edustaman Lausannen haaveet liigamestaruudesta säilyivät elossa, kun se voitti neljännen loppuottelun Amriswiliä vastaan 3-2. Amriswil johtaa ottelusarjaa 3-1 ja on voiton päässä mestaruudesta. Hakala takoi ottelussa 23 pistettä.

- Hyvillä mielillä joka tapauksessa jatketaan, vastustajan voittopaineet sen kun kasvavat, Hakala riemuitsi.

Antti Siltalan edustama Noliko Maaseik aloitti Belgian liigan ylemmän jatkosarjan voitolla. Runkosarjassa toiseksi sijoittunut Maaseik pyöritti Lennikin nurin erin 3-1.

Siltala pelasi ottelussa kaksi ensimmäistä erää. Loppupelin hän seurasi vaihtopenkiltä.

- Valmentaja etsi jotakin piristystä, Siltala sanoi.

Turkin liigassa suomalaispelaajien seurat kärsivät tappiot. Mikko Oivasen Bozkurt hävisi vieraissa Tokat Beledieylle 1-3, joka nousi Bozkurtin ohi sarjassa kuudenneksi. Tappiosta huolimatta Oivasen peli kulki hyvin. Suomalaishakkuri takoi kaikkiaan noin 30 pistettä.

- Konttori suli, ja tehtiin tyhmiä virheitä. Oma pelini oli parasta pitkään aikaan. Passeja tuli, kun Tony Chang oli poissa kokoonpanosta, Oivanen sanoi.

Arto Hannin edustama SGK kärsi 2-3-kotitappion Galatasaraylle. Hannin seura taistelee tiukasti viimeisestä pudotuspelipaikasta.

- Ratkaisijoiden puute vaivasi tiukoissa paikoissa. Harmittaa, kun ottelu oli tulossa meille, Hanni manaili.

Tuukka Anttilan seura Moerser SC säilytti Saksan liigassa kolmannen sijan, vaikka se hävisi runkosarjan päätöskierroksella ottelunsa 0-3. Nyt Anttilan seura ei kohtaa sarjan ennakkosuosikkia Friedrichshafenia kuin vasta finaaleissa, jos Moerser sinne selviytyy.

Puolivälierissä Moerser kohtaa Leipzigin, jonka se voitti molemmissa liigaotteluissa.

  • Lentopallo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Jalankulkija kuoli jäätyään linja-auton alle 9-tiellä Tampereella

  7. 7

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  8. 8

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  9. 9

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  10. 10

    Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  9. 9

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. Näytä lisää