Alpo

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Maajoukkuemies siirtyy Kempeleeseen

Lentopallomaajoukkueessa useaan otteeseen pelannut Teppo Heikkilä on tehnyt 1+1 vuoden sopimuksen Kempeleen Lentopallon liigajoukkueeseen.

26-vuotias ja 187-senttinen yleispelaaja Heikkilä on edustanut kempeleläiseuraa aikaisemmin kahdella kaudella vuosina 2006-2008. Hän on pelannut myös Raision Loimun ja Salon Piivolleyn liigajoukkueissa. Viime kaudella Heikkilä pelasi ykkössarjassa liigakarsintoihin selviytyneen oululaisen Ettan joukkueessa.

- Nyt on ykkössarjan tasokin testattu, ja runkosarjassa se oli mitä oli. Mieli teki takaisin liigaan ja uskon, että pystyn pelaamaan vielä silläkin tasolla. Maajoukkueeseen ei ole enää kaipuuta, koska siellä olevat ovat pääsääntöisesti ammatikseen Euroopan kentillä pelaavia, Heikkilä kertoi.

Kempeleen uusiin pelaajiin kuuluu myös 18-vuotias hakkurilupaus Ville Sorvoja.

Jatkosopimuksen (1+1) seuran kanssa ovat puolestaan tehneet liigan parhaisiin kotimaisiin keskipelaajiin lukeutuva Antti Malinen ja libero Juho Rajala sekä yleispelaaja Janne Kokko.

Jo aikaisemmin seura on julkistanut runkopelaajiin kuuluvien Marko Ahon, Anssi Hakalan ja Petteri Parkkisenniemen kaksivuotiset sopimukset. Viime kaudella joukkueessa pelanneet ulkomaalaiset Maksim Begmenko ja Daniel Koncal eivät jatka seurassa, kuten eivät myöskään keskipelaajat Harri Hietala ja Eero Sangi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

  2. 2

    Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

  3. 3

    Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

  4. 4

    Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

  5. 5

    Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

  6. 6

    Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

  7. 7

    Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

  8. 8

    Upeaa Iivo! Maailmanmestari sai kultamitalinsa hurraavan kotiyleisön edessä

  9. 9

    Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

  10. 10

    Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

  2. 2

    Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

  3. 3

    Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

  4. 4

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  5. 5

    Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

  6. 6

    Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

  7. 7

    Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

  8. 8

    Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

  9. 9

    Löytyykö sinunkin pihaltasi laiton halkopino?

  10. 10

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

  2. 2

    Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

  3. 3

    Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

  4. 4

    Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

  5. 5

    Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

  6. Näytä lisää