Heidi

Lemmikit

Autistisen pojan reaktio uuteen opaskoiraansa sulattaa sydämet – ”Nyt kaikki järjestyy”

Julkaistu:

Äiti puhkesi kyyneliin, kun näki, miten hänen kosketusta kartteleva autistinen poikansa riemuitsi uudesta opaskoirastaan.
4 Paws for Ability at Miami -niminen opaskoiria välittävä järjestö julkaisi Facebookissa kuvan pojasta, joka lukee tyytyväisenä kirjaa koiraan nojaten. Kaksikon taustalla itkuaan pidättelee pojan äiti.

Hetkeä aiemmin perheen autistinen poika oli päässyt tutustumaan ensimmäistä kertaa uuteen opaskoiraansa Tornadoon. Japanissa asuva amerikkalaisperhe oli lentänyt hakemaan koiraa Yhdysvaltoihin.

Äiti kirjoittaa päivityksessä ajatelleensa ensin, ettei haluaisi jakaa ”rumaa itkuaan” muille. Hän haluaa kuitenkin kertoa tarinansa muille, jotta ymmärrettäisiin, kuinka maailmanmullistava vaikutus opaskoiralla voi olla lapsen elämään.

”Tämä poika on vahvin lapsi, jonka olen tavannut. Hän on kohdannut lukemattomia julmia ja välinpitämättömiä aikuisia ja lapsia, jotka eivät häntä ymmärrä, ovat satuttaneet häntä ja aliarvioineet häntä, koska hän on erilainen.

Tässä kuvassa on äiti, joka näki lapsensa, jota hän ei voi halata, pestä, pukea, helliä eikä koskea, makaavan uuden koiransa kanssa, ja heidän välillään on sanaton yhteys. Nämä ovat äidin kasvot, jotka ovat nähneet tuloksettomat yritykset leikkikentällä löytää ystävää. Yhtäkään ystävää. Edes jotakin yhteyttä. Hän on istunut poikansa vierellä, kun hän itkee öisin kuukausien ajan, kun hänellä ei ole mitään yhteyttä perheensä ulkopuolelle, vaikka hän kuinka yrittää esimerkiksi autistien terapiassa. Normaalissa maailmassa mikään ei vain toimi. Nyt äiti istuu poikansa takana hiljaa katsellen hetkeä eikä mitään sanaa tarvita. Pitäen kättään suunsa edessä ja itkien hiljaa, koska hän ei halua rikkoa tätä hetkeä taianomaista hetkeä.

Olen itkenyt niin kauan tämän pojan takia, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun itken tällaisesta syystä. Se on uutta, tuskaisaa, upeaa. Tulen aina seisomaan tämän pojan takana (luultavasti silti itkien :), mutta olen kiitollinen, että nyt hänellä on Tornado rinnallaan. Odotus on ohi, tällaisten hetkien takia kannatti odottaa...tiedän, että nyt kun hänellä on Tornado, kaikki järjestyy.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    4. 4

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

    6. 6

      Me Naiset: Pamela Tola jäi lapsena orvoksi – asui sisariensa kanssa lastenkodissa

    7. 7

      Kaksi ministeriä ulos Ruotsin hallituksesta tietovuotokohun takia

    8. 8

      Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    4. 4

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

    6. Näytä lisää