Petri, Pekka, Petra

Lemmikit

Valikko

Pusutteletko koiraasi? Nämä kaikki bakteerit vaihtavat silloin omistajaa

Julkaistu:

Lemmikki
Vanha kansanviisaus väittää koiran suuta puhtoiseksi, vaan tiede tietää toisin.
Koirat penkovat maata, järsivät ulkona keppejä ja tonkivat paikkoja, joihin itse ei tahtoisi päätään pistää.

Terveyssivusto Hippocratic Postin mukaan koirat kantavat suussaan bakteereja, jotka voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tulehduksen.

Näihin bakteereihin kuuluvat salmonella ja kolibakteeri, joten koiran pusuttelu voi johtaa vatsatautiin, ripuliin ja muihin sairauksiin. Arvioiden mukaan puolet koirista kantaa kantaa kampylobakteereita. Ne aiheuttavat ripulia, vatsakipuja ja kuumetta ihmiseen tarttuessaan.

Koirat voivat myös kantaa suolinkaisia, joita saattaa olla aikuisella koiralla oireettomana. Ne voivat kuitenkin tarttua myös ihmiseen aiheuttaen VLM-syndroomaa. Sitä esiintyy kuitenkin pääasiassa vain pienillä lapsilla, jotka ovat saaneet suuren määrän suolinkaisen munia suuhun ja sitä kautta elimistöönsä.

Tauti aiheuttaa kuumeilua, keuhkotulehdusta, maksan suurentumista ja jopa aivokuumetta. Suolinkaisen toukat voivat vaeltaa silmään ja aiheuttaa pahimmillaan sokeutumisen. Madotuksella riski pienenee.

Emeritusprofessori ei antaisi koiran nuolla kasvoja

Virologian, bakterologian emeritusprofessori John Oxford Lontoon yliopistosta sanoo sivustolle, ettei koskaan antaisi koiran nuolla kasvojaan, vaikka se näyttäisi kuinka puhtaalta.

– Kyse ei ole ainoastaan suljesta. Koirat viettävät puolet elämästään tonkien likaisia paikkoja ja haistellen toisten jätöksiä, joten niiden kuonot ovat täynnä bakteereita, viruksia ja kaikenlaisia pöpöjä.

Oxfordin mukaan osa viruksista voi tarttua koirista ihmisiin ylittäen lajien välisen rajan.

Koira ei halua halia

Pusuttelun lopettamista puoltaa myös toinen seikka: koira ei luultavasti halua sitä. Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkimuksessa paljastui, että yli 80 prosenttia koirista koki halailun ja pusuttelun stressaavana ja ahdistavana.

– Jos koira kääntää päätään pois, se ei luultavasti halua pusutella. Silitä tai rapsuta sitä sen sijaan, neuvoo Oxford.

Ei niin ikävää, ettei hyvääkin. Koirista ja muista lemmikeistä on paitsi iloa, niiden on myös todettu vahvistavan elimistön puolustuskykyä ja vähentävän allergioita. Uppsalan yliopiston tutkimuksessa selvisi, että koira kotona suojaa astmalta. Koiran hellittely laskee myös stressiä ja auttaa näin elämään pidempään.

Ota kantaa

Pusutteletko koiraasi?

Kyllä 60% Ei 40%
Ääniä yhteensä 17168
  • koira

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    9. 9

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    10. 10

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    5. 5

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    6. Näytä lisää