Joni, Joonas, Jouni

Lemmikit

Valikko

Eläinlääkäri: Koiranomistaja, tarkkaile lemmikkiäsi – 5 vinkkiä lämpöhalvauksen torjuntaan

Lyttykuonoisten rotujen edustajat ovat erityisen alttiita lämpöhalvauksille.
Kesäisten kelien sattuessa kannattaa lyttykuonoisten koirien, sydämen vajaatoiminnasta kärsivien ja ylipainoisten eläinten omistajien kiinnittää erityistä huomiota lemmikkiensä vointiin.

Koiran sieraimet tai nielu saattaa ahtautua, jolloin eläin on vaarassa.

Kuopiolainen eläinlääkäri Sinikka Sarpanen kertoo, etteivät kaikki lyttykuonoisten koirien omistajat edes tiedä ongelmasta, eli brachycephalisesta syndroomasta.
  • Yllä olevalla videolla Sarpanen tarkastaa mopsin ahtautunutta nielua. Videollä näkyy, kuinka nielu tukkeutuu jokaisella hengenvedolla.
– Lyttykuonoisten koirien pään ja kaulan alueen rakenne on sellainen, että niille tulee helposti hengitysvaikeuksia. Kuumalla kelillä hengitysvaikeuksista kärsivää koiraa uhkaa lämpöhalvaus, Sarpanen selittää.

Hän täsmentää, että koira voi viilentää itseään vain hengityksen avulla, sillä niillä ei ole hikirauhasia muualla kehossa kuin tassupohjissa.

Sarpanen kertoo, että mikäli koira läähättää kovasti ja väsähtää tai muita lämpöhalvauksen oireita ilmenee, löytyy ensiapua yleensä helposti.

1. Viilennä koiraasi haalealla vedellä

– Kun eläimen kropan kastelee karvan juurta myöten haalealle vedellä, niin hyvin tuuletetussa tilassa vesi lähtee haihtumaan. Se vie mukanaan lämpöä ja viilentää koiraa.

2. Vie varjoon

Koira kannattaa ehdottomasti siirtää varjoon suojaan auringonpaisteelta.

3. Tehosta tuulettimella

Aivan kuten ihmisillä, myös koirilla pieni tuulenvire helpottaa lämmössä. Läähättävälle koiralle kannattaa virittää tuuletin viilentämään.

4. Älä epäröi viedä eläinlääkäriin

Jos koira kuitenkin läähättää hurjasti ja sen lämpö on noussut yli 39,5 asteen asteen, tulee koiranomistajan ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.

– Jokaisessa kunnassa toimii 24 tuntia vuorokaudessa päivystävä eläinlääkäri. Yhteydenotosta ei ole milloinkaan haittaa, vaan eläinlääkäriltä saa ohjeita ja neuvoja.

5. Ehdoton ei: älä jätä kuumaan autoon!

Sarpanen muistuttaa myös, ettei koiraa tule missään tapauksessa jättää kuumaan autoon ikkunat kiinni.

– Tämä ei ole mikään vitsi. Viime viikolla kaksi koiraa oli tulossa vastaanotolle, mutta ne kuolivat matkalla autoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. 6

      IS seuraa: Ilves johtaa Tampereella, HIFK rynnisti tasoihin Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

    7. 7

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike ajautui ilmiriitaan kristillisdemokraattien kanssa

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. Näytä lisää