Alvar, Auno

Lemmikit

Luna-koira putosi kalastusaluksesta merellä – löytyi viisi viikkoa myöhemmin elossa

Julkaistu:

Luna-koira putosi mereen omistajansa kalastusaluksesta 10. helmikuuta. Lähimmän saaren rantaan oli matkaa yli kolme kilometriä.

LUNA oli isäntänsä Nick Hayworthin veneessä kahden mailin eli reilun kolmen kilometrin päässä San Clementen saaresta. Saari sijaitsee Tyynellämerellä Kalifornian rannikon edustalla. Hayworth piti koiraansa hyvänä uimarina, joten laivasto kävi etsimässä sitä San Clementen saarelta – turhaan.

ABC-kanavan uutisen mukaan omistaja oli partioinut alueella pari päivää. Viikon kuluttua näytti siltä, että koira oli hukkunut.

Kului viisi viikkoa ja ihme tapahtui. Koira odotti kuin odottikin San Clementen saarelle tullutta laivaston väkeä. Se istui tien vieressä ja heilutti häntäänsä. Luna oli muuten kunnossa paitsi että sai vaikutti jonkin verran aliravitulta. Tieto pelastumisesta välitettiin heti Hayworthille, joka oli parhaillaan merellä.

Paitsi, että koira selviytyi uinnista, se selviytyi monesta muustakin vaarasta. San Clemente on nimittäin ABC:n mukaan Yhdysvaltojen laivaston ampuma- ja harjoitusaluetta.

Tapauksesta on uutisoitu yhdysvaltalaisesssa mediassa laajasti. Los Angeles Timesin mukaan Lunassa on saksanpaimenkoiraa ja huskya. Se on noin puolentoista vuoden ikäinen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Luna on nyt tuotu takaisin kotiin. Koska isäntä Nick Hayworth oli edelleen merellä, olivat koiraa vastassa Hayworthin ystävät. Yllä olevalta videolta näet tunnelmat, kun merihädästä selvinnyt

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    4. 4

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. Näytä lisää