Heidi

Lemmikit

Miljoonia vainunnut poliisikoira Aapo, 10, hinkuu takaisin töihin – ”Eläkkeellä olo on tylsintä, mitä se tietää”

Julkaistu:

Erikoiskoira Aapo on uransa aikana tilittänyt valtiolle työkeikoiltaan huikeat 3,3 miljoonaa euroa käteistä rahaa ja 54 kg huumausaineita.
Joka kerta kun helsinkiläinen poliisikonstaapeli Pauli Sved valmistautuu tulevaan työvuoroon, seuraa Aapo-koira hänen toimiaan kuin varjo.

Mies ja koira ovat olleet erottamattomat 10 vuoden ajan. Töihin on lähdetty ja kotiin on aina palattu yhdessä. Nyt Aapo on pakotettu jäämään kotiin.

– Aapon mielestä eläkkeellä olo on tylsintä, mitä se tietää, se haluaisi edelleen tehdä töitä, hymähtää Sved ja viittoo ovella jaloissaan sinnikkäästi mukaan lähtöä tekevää koiraansa sohvan suuntaan.

Belgianpaimenkoira malinois -rotuinen Aapo on aina ollut fyysisesti terve ja erittäin työskentelyhaluinen. Työ on aktiiviselle koiralle leikkiä.

Siksi Svedille oli pettymys, että Aapo määrättiin eläkkeelle sen saavutettua virkakoiran virallisen eläkeiän, 10 vuotta. Sved laati asiasta valituksen työnantajalleen ja pyysi Aapolle jatkoaikaa töiden parissa.

– En koskaan ehdottaisi työuran pitkittämistä sairaalle tai huonokuntoiselle koiralle. Aapo on kuitenkin ehdottoman työkykyinen ja sitäkin enemmän työhaluinen, huomauttaa Sved.

En koskaan ehdottaisi työuran pitkittämistä sairaalle tai huonokuntoiselle koiralle.

Perusteluna Aapon eläkepakkoon Helsingin poliisilaitos mainitsi Svedin nuoremman koiran vastikään suorittaman rahakoiran tasontarkastuskokeen, joka mahdollistaa sen astumisen Aapon saappaisiin.

– Martasta on kyllä tarkoitus tulla rahakoira, mutta se on vielä nuori eikä se vielä yllä työskentelyvarmuutensa puolesta lainkaan Aapon tasolle, harmittelee Sved.

Koska ongelma näytti olevan kustannuskysymys, Sved lupautui kirjallisesti vastaamaan kaikista koirasta aiheutuvista kuluista itse. Kunhan hän vain saisi vielä tehdä töitä Aapon kanssa. Ohjaajan vetoomus kaikui kuuroille korville. Aaposta oli tuleva eläkeläinen.

Keikoilla ympäri Suomen

Aapo aloitti työuransa poliisin palveluksessa vuonna 2008. Svedin käsissä se sai erikoiskoulutuksen huumausaineiden ja rahan etsintään. Se oli yksi ensimmäisistä rahakoiran koulutuksen saaneista suomalaisista poliisikoirista.

– Rahakoirille oli niin paljon kysyntää, että mekin pääsimme ensimmäiselle keikalle heti Aapon tasontarkastuskoetta seuranneena päivänä, muistaa Sved.

Rahakeikat ovat kuljettaneet helsinkiläiskoirakkoa ympäri Suomea. Yksi alku-uran merkittävimmistä työmatkoista suuntautui Kemiin.

– Vaikkei Kemin 25 000 euron käteiskätkö ollut suuruudeltaan lähelläkään isoimpia löytöjämme, oli se tuossa rahakoirien koulutusvaiheessa koko rahakoiraprojektin uskottavuuden kannalta suuri juttu, toteaa Sved.

Aapo itse otti onnistumisestaan niin ikään ilon irti. Siihen saakka se ei ollut koskaan saanut nukkua sängyssä.

Keikan jälkeisenä aamuna Sved sai herätessään todeta koiran ottaneen ohjat omiin tassuihinsa.

– Siinä se nukkui sikeästi pää tyynyllä, eikä sitä herättääkään raaskinut, hymähtää Sved.

Yhä vaativampien työkeikkojen myötä Aaposta kehkeytyi yksi poliisin luotettavimmista täsmäaseista harmaan talouden taistossa. Tutkijat hehkuttivat sitä muun muassa muutaman vuoden takaisen Helsingin rakennusviraston lahjusjutun ratkaisijana.

Poliisikoiran eläkeikä 10 vuotta

1. Suomessa poliisikoirat asuvat ohjaajiensa kotona ja viettävät tyypillisesti myös eläkepäivänsä ohjaajiensa perheissä.

2. Poliisikoiran virallinen eläköitymisikä on 10 vuotta. Ikä määrittyy olosuhteiden tai tapauksen mukaan joko sen kuukauden tai vuoden loppuun kun koira täyttää 10 vuotta.

3. Koiran omistajuus siirtyy tuolloin Poliisikoiralaitokselta koiran ohjaajalle, joka vastaa siitä lähtien henkilökohtaisesti koiran hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä kustannuksista.

4. Suomen poliisilla on käytössään seitsemän rahakoiraa. Koiraroduista edustettuina ovat bordercollie, parssoninterrieri, labradorinnoutaja, labrador-mix ja sileäkarvainen noutaja.

5. Kaikki rahakoirat koulutetaan myös huumausaineiden etsintään, osa tunnistaa myös aseet ja yksi on koulutettu lisäksi passin tunnistukseen.

6. Vuodesta 2011 alkaen poliisin rahakoirat ovat löytäneet 5,4 miljoonaa euroa ja 2,65 miljoonaa muuta valuuttaa, 70 laitonta asetta sekä 123 kiloa huumausaineita ja 14090 tablettia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. 6

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Niinistö ja Putin pian tiedotustilaisuudessa – nämä ovat tapaamisen kipupisteet

    9. 9

      Missikaunotar Rosa-Maria Ryyti meloo pikkuruisissa bikineissä – mieletön rusketus korostaa timmejä vatsalihaksia: ”Kiitos Suomen kesä”

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Niinistö ja Putin kättelivät Punkaharjulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa Putinin vierailua – Presidentti Niinistö Putinille: ”Olette sydämellisesti tervetullut”

    4. 4

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    5. 5

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    6. Näytä lisää