Oliver, Olivia, Oiva

Lemmikit

Valikko

Voiko tämä sairaus tarttua koirasta ihmiseen? ”Ei helposti, mutta on mahdollista”

Julkaistu:

Lemmikit
Yskiikö koirasi? Kakosteleeko se keuhkoistaan limaa? Voi olla, että koirasi on sairastunut kennelyskään.
Kennelyskä on koirien oma hengitystietulehdus ja sen yleinen oire on nimenomaan kohtauksellinen yskä. Se tavallisesti pahenee liikkeessä, rasituksessa ja koiran innostuessa esimerkiksi leikkimään, kertoo eläinlääkäri Aija Jantunen.

– Kaikki koirat eivät saa voimakkaita oireita sairastuttuaan kennelyskään, sanoo Jantunen.

Kennelyskän aiheuttajia ovat useimmat eri virukset ja bakteerit. Jantunen mainitsee muun muassa parainfluenssa- ja adenoviruksen sekä Bordetella bronchiseptica -bakteerin.

– Suurimmalla osalla viruksen aiheuttama kennelyskä paranee ilman lääkityksiä 10-14 päivässä. Vakavammin sairastuneet koirat vaativat antibioottilääkityksen. Tuolloin aiheuttajana on myös bakteeri Bordetella bronchiseptica.

Koiran kennelyskä on helposti koirasta toiseen tarttuva sairaus. Mutta voiko se tarttua ihmiseen? Vai onko sattumaa, että koiralla ja omistajalla on flunssa samaan aikaan, eläinlääkäri Jantunen?

– Kennelyskää aiheuttavat virukset eivät ole zoonooseja eli eivät tartuta ihmistä. Bordetella bronchiseptica -bakteeri ei käsitykseni mukaan helposti tartu ihmiseen, mutta se voi olla mahdollista.

Jos oma koira sairastuu, sitä ei pidä viedä missään nimessä yleisille koirien ulkoilutuspaikoille.

– Kennelyskää vastaan voidaan suojautua rokottamalla koira vuosittain. Rokote ei anna täydellistä suojaa, mutta etenkin koirapuistoissa ja harrastustoiminnoissa käyvät koirat on syytä rokottaa vuosittain.

Lue koko artikkeli ET-lehdestä: Mitkä ovat kennelyskän oireet ja miksi koira aivastelee?

Lisää aiheesta

Kiusaako jatkuva yskä? Tarkista, ettei se ole tämä salaa etenevä tappava tauti

Tarkista pian: Nämä 5 syytä aiheuttavat pitkän köhän

Käheä ääni voi johtua vatsasta
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  10. 10

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  8. 8

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. Näytä lisää