Jyrki, Jyri, Jori

Lemmikit

Valikko

Maailman vanhimman mirrin titteli vaarassa – haastaja-Missan 3 vuotta vanhempi?

Mummomirri
Ruotsalaiskissan ikä on omistajan mukaan kissan vuosissa laskettuna 133 vuotta.
Maailman vanhimmaksi elossa olevaksi kissaksi juuri äskettäin tituleerattu amerikkalainen Tiffany Two on saanut vakavan haastajan. Sen maaliskuista 27-vuotissyntymäpäivää varjostaa vaara tittelin menetyksestä. Vanhalta mantereelta on nyt nimittäin löytynyt mirri, joka saattaa olla vielä Tiffany Twotakin vanhempi.

Expressen kertoi viikonloppuna ruotsalaisen haastajan olevan ainakin kolme vuotta vanhempi kuin tähän asti maailman vanhimpana kissana pidetty Tiffany Two. Ikämirrin nimi on Missan ja se asuu Etelä-Ruotsin Karlskogassa. Omistaja Åsa Wickberg kertoo löytäneensä Missanin pentuna ja ottaneensa sen omakseen vuonna 1985. Tiffany Two puolestaan on syntynyt vasta 13.3.1988.

(Jos tviittaus ei näy kunnolla, katso Missanin kuva esimerkiksi täältä.)

Tiffany Twon ikä on tänä vuonna kissojen vuosissa 125 vuotta. Missanin ikä puolestaan vastaisi jopa 133 vuotta.

Wickberg kertoi ruotsalaiselle tietotoimistolle TT:lle, ettei ole edes tullut ajatelleeksi kuinka vanha Missan oikeasti on.

– Sitten tulin lukeneeksi artikkelin toisesta kissasta, jota sanottiin maailman vanhimmaksi, ja ajattelin itsekseni, että minun kissanihan on vanhempi, Wickberg sanoi.

Mikäli Missanin ikä pystytään todistamaan, se voi päästä jopa Guinnessin ennätysten kirjaan maailman vanhimpana kissana. Missan-muori ei tosin välttämättä tällaisista tunnustuksista perusta. Wickbergin mukaan se on aina ollut hieman ujo ja vähän varovainen.

– Mutta se pitää koirista. Niihin se tutustuu aina nopeasti, omistaja kertoi.

Missan ei kuitenkaan olisi kaikkien aikojen vanhin kissa. Texasin osavaltiossa Yhdysvalloissa elänyt Creme Puff saavutti 38 vuoden korkean iän, ennen kuin kuoli vuonna 2005 – vain kolme päivää syntymäpäivänsä jälkeen.

Åsa Wickberg uskoo, että Missanilla saattaa vielä olla vuosia edessään. Hän uskoo sen elävän ainakin kolmekymppiseksi. Joskin viime aikoina se on kärsinyt pienistä selkä- ja munuaisvaivoista.
  • kissat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Hurja taistelu ei riittänyt, USA on maailmanmestari – IS seurasi Pikkuleijonien MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

    5. 5

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    6. 6

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    7. 7

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    8. 8

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

    9. 9

      Kehä III osittain suljettu – satoja litroja öljyä valui tielle Suutarilassa

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    3. 3

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    4. 4

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    6. 6

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    7. 7

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Hurja taistelu ei riittänyt, USA on maailmanmestari – IS seurasi Pikkuleijonien MM-finaalia

    3. 3

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    4. 4

      Le Peniltä piikki Macronille: ”Muutos ei tule Hollanden perinnöllä”

    5. 5

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    6. Näytä lisää