Olga, Oili

Lemmikit

Valikko

8 asiaa, jotka ovat vaaraksi koiralle - ”nieltynä erittäin myrkyllinen”

Julkaistu:

Johdot, vaatteet, lelut, joulutähdet... Koti on täynnä koiralle riskialttiita asioita. Asiantuntija kertoo, miten tehdä kodista turvallinen.
Etenkin pennut sekä nuoret koirat voivat olla hanakoita pureskelemaan ja syömään kiellettyjä asioita: esimerkiksi sähköjohdot kannattaa ehdottomasti suojata tai vaihtoehtoisesti nostaa pennun ulottumattomiin.

Osa karvaturreista narskuttelee johtojen sijaan vaatteita.

- Usein parhaiten maistuvat ne vaatekappaleet, joissa ihmisen haju on voimakkaimpana, eli hikisukat ja alusvaatteet. Silmälasit, kännykät, kaukosäätimet ja korvatulpat lienevät herkullisia juuri samasta syystä, luettelee eläinlääkäri Marja Kosonen.

Oma riskiryhmänsä ovat huonekasvit, jotka kannattaa nostaa korkealle tai muutoin suojata – näin myös kasvi säästyy tuholta, Kosonen muistuttaa.

Myrkyllisiä kasveja ei hänen mukaansa kannata pitää eläinperheessä lainkaan. Joulusesonki luo omat lisähaasteensa, sillä esimerkiksi joulutähti on erittäin myrkyllinen kasvi.

- Joulutähden voi jättää kokonaan ostamatta. Kannattaa myös muistaa, että riehakas koira voi leikin tohinassa kaataa joulukuusen tai huiskaista palavan kynttilän kumoon hännällään.

Kosonen kehottaa huolellisuuteen niin ihmisille kuin koirille tarkoitettujen lääkkeiden säilytyksessä. Varsin monet koirille suunnatut lääkkeet on tehty hyvänmakuisiksi, jolloin tahattoman väärinkäytön riski kasvaa.

- Potilas saattaa nauttia ne kerralla, jos vain pääsee itse annostelemaan, hän huomauttaa.

Koiran omat lelut saattavat olla vaarallisia, jos niistä esimerkiksi irtoaa paloja. Joillain koirilla on tapana purkaa pehmoleluista täytteet sekä pureskella kumilelut rikki, eli niillä tulee leikkiä vain valvonnan alaisuudessa. Jos lelu hajoaa, se kannattaa ottaa koiralta pois kokonaan.

- Myös vääränkokoinen lelu voi vaarallinen, esimerkiksi liian pieni pallo voi tukkia eläimen henkitorven. Lihaisia luita voi kaluta, mutta jos niistä alkaa irrota teräviä tai isoja luunpaloja, on parasta takavarikoida luu, Kosonen neuvoo.

Hän vertaa luiden syöntiä ”venäläiseen rulettiin”.

- Silloin tällöin osuu kohdalle koira, joka saa luusta suolitukoksen tai tukosta vaarattomamman mutta epämukavan ummetuksen. Pitkään voi mennä ihan hyvin, mutta sitten harmittaa, jos paukku osuu omalle kohdalle, Kosonen summaa.

Pitkään koirien parissa työskennellyt Kosonen puhuu ”tyypillisestä xylitol-vahingosta”.

- Joku on tuonut ruotsinlaivalta maksikokoisen purukumipussin, jonka koira on löytänyt lasten sängystä ja pistänyt poskeensa, hän antaa kuvitellun esimerkin.

Lisäksi Kosonen muistuttaa päihteiden vaaroista koiran terveydelle.

- Laivalta saatetaan tuoda kotiin myös alkoholia, joka ei tietenkään ole koiralle tarkoitettua juomaa. Välillä tuntuu, että moni koira on kiinnostunut varsinkin oluesta, hän sanoo.

Tupakantumpit tulee hävittää huolellisesti.

- Varsinkin pennut imuroivat tumppeja suuhunsa heti jos löytävät.

Kahdeksan tärkeää vinkkiä koiratalouteen – älä unohda näitä!

1. Varo näitä ruokia

Monissa koirille tarkoitetuissa makupalapusseissa on viattoman näköinen Oxygen absorbent –pussukka hapettumisen estoon. Se on nieltynä erittäin myrkyllinen. Raakaa järvikalaa ei tule antaa koiralle, sillä siitä voi saada lapamadon. Koiralle sopimattomia ruokia ovat myös suklaa (mitä tummempi, sen pahempi), xylitol, sipuli, valkosipuli, macademia-pähkinät, avocado, viinirypäleet, rusinat, raparperin lehdet sekä persikan ja luumun kivet.

2. Neulat ja sukkapuikot piiloon

Käsityöihmisten kannattaa säilyttää käsityökorinsa koiran ulottumattomissa, sillä langat, neulat ja sukkapuikot voivat aiheuttaa vaaroja. Koira voi juosta kudinpuikkoon, jos kudintyö on lattialla. Lankojen ja neulojenkaan syöminen ei ole harvinaista.

3. Käsittele pentua varoen

Pikkupentu voi jopa katkaista jalkansa, jos se tipahtaa sohvalta tai ihmisen sylistä. Lapsia ja kokemattomia aikuisia kannattaakin ohjeistaa ottamaan pentu syliin silloin kun he itse istuvat lattialla, jolloin sylistä hyppäävä pentu ei tipahda korkealta.

4. Suojaa bioroskis

Jotkut koirat ovat erikoistuneet bioroskiksen tyhjentämiseen, mutta roskakaapin oveen voi laittaa jonkinlaisen säpin estämään luiden, kalanruotojen ja maissintähkien tonkimista.

5. Aputiskari vaarassa

Monet koirat ovat kiinnostuneet astianpesukoneesta ja yrittävät mielellään auttaa tiskaamisessa. On syytä muistaa, että astianpesukoneen pesujauhe tai –napit ovat syövyttäviä, eli kuonot pois niitä annosteltaessa. Kaikki pakkaukset, joissa on pääkalloja, on säilytettävä poissa koiran ulottuvilta. Näihin lukeutuvat liuottimet, pakkasnesteet, hyönteis- ja rotanmyrkyt yms.

6. Hella on riski

Hellalle ei pidä jättää mitään koiraa houkuttelevaa, sillä monta asuntopaloa on syttynyt koiran käpälöidessä hellan nappuloita herkkuja tavoitellessaan. Koiraperheeseen kannattaa hankkia lapsivarma hella tai vehje, jolla estetään nappuloiden vääntely.

7. Ikuisesti turkkinuottasilla

Kissa on myös vaarallinen kapine: kissa ”läppäisee” liian uteliasta pentua herkästi ja silmävauriot ovat tällaisten tilanteiden yhteydessä varsin yleisiä. Kissan aiheuttamat silmävammat tulisi näyttää eläinlääkärille mahdollisimman pian, sillä koukkumainen kynsi saattaa saada isoakin vahinkoa aikaan. Kissaa ja koiranpentua ei tule jättää valvomatta keskenään.

8. Laumassa tyhmyys tiivistyy

Myös aikuiset koirat voivat suuttua riiviöpennulle, joten pentua ei pidä jättää myöskään aikuisten tai kovin erikokoisten koirien kanssa valvomatta. Joskus pelkkä suuri kokoero aiheuttaa kohtalokkaitakin vahinkoja. Lauma voi käyttäytyä kiljuvaa yksilöä kohtaan yllättävän aggressiivisesti. Aivan liian vähän puhutaan siitä, miten kannattaa valita rodut, joiden ”huumorintajut” sopivat hyvin yhteen. Monelta tappelulta ja murheelta voitaisiin säästyä, jos perehdyttäisiin paremmin niiden koirien luonteisiin, joista aiotaan tehdä laumakavereita.

Vinkit antoi eläinlääkäri Marja Kosonen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    8. 8

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    9. 9

      Eemeli Salomäen pähkähullu urakka – kilpaili SM-kisoissa 13 lajissa: ”Heräsin yöllä ja kaikki paikat kramppasivat”

    10. 10

      Seiväslupaus Wilma Murto jättää Lontoon MM-kisat väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    7. 7

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    6. Näytä lisää