Mervi

Lemmikit

Hitiksi noussut suomalainen kultainennoutaja yritti taas peitota herkkuradan - katso miten kävi

Julkaistu:

Huikeaksi hitiksi noussut suomalainen kultainennoutaja Soni ei yksinkertaisesti pysty vastustamaan herkkuja.
Sonin ensimmäinen yritys herkkuradan kanssa Ylen Nuoret mestarit ohjelman Koiramestarit – osiossa on noussut isoksi hitiksi sosiaalisessa mediassa.

Sonin suoritusta on katsottu esimerkiksi Youtubeen ladatuilta videoilta yli 10 miljoonaa kertaa.

Hulvattoman, elämäniloisen ja herkkuja palvovan kultaisennoutajan riemu radalla onkin kerännyt koiralle paljon faneja.

Soni yritti peitota herkkuradan nyt kolmatta kertaa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Koira2014-tapahtumassa.

– Ensimmäisellä kerralla Soni oli hyvin innokas syömään nameja, mä tiesin jo siinä kohtaa, kun tultiin alueelle ja Soni haistoi makkarapaketin, että ei se ole tulossa läpi, nauraa Sonin emäntä Janina Taskinen.

Sonin kolmas yritys herkkuradan ohittamiseen onnistuu melkein, mutta kalkkiviivoilla koiran kirsu vei herkkujen luo. Ja siitä Soni riemastuu entisestään, jopa niin, että koiran polku vie naapuriradankin puolelle, herkkuja ahmimaan.

Yleisö kuitenkin osasi odottaa koiran harharetkiä, ja Soni saikin elämäniloisesta suorituksestaan raikuvat aplodit.

Sonin ensimmäisen suorituksen voit katsoa täältä.

Ota kantaa

Voisitko sinä vastustaa herkkurataa?

Kyllä 39% En 61%
Ääniä yhteensä 5996

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    2. 2

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. 6

      Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

    7. 7

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    8. 8

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    2. 2

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    6. Näytä lisää