Mervi

Lemmikit

Kössi-kissa on Tampereen kissakahvilan pomo

Julkaistu:

Kissakahvila
Tampereelle avattu Kissakahvila Purnauskis on erilainen kahvila.
Siellä näet henkilökunnalla on oikeus varata istumapaikkansa. Jos asiakkaille ei riitä paikkoja, nämä voivat seistä tai istua lattialla.
Kissakahvilassa näet toimitaan kissojen ehdoilla.

Tammelantorille avatussa kahvilassa on tällä hetkellä henkilökuntaa viisi kissaa ja muutama ihminen. Kissoja on tulossa lähiviikkoina muutama lisää.

Asiakaspaikkoja kahvilassa on noin 25, noin puolet vastaavankokoisen tavallisen kahvi- ja teehuoneen kapasiteetista.

Asiakaspaikkojen vähäisyys selittyy sillä, että kahvila on myös kissojen koti. Sinne tullaan kylään ihastelemaan ja rapsuttelemaan kissa-asukkeja, jos nämä sattuvat olemaan seurustelutuulella. Kissoja kun ei voi pakottaa mihinkään, vaan ne tulevat luo, syliin tai leikkimään, jos se sopii heidän kissamaisen kiireiseen aikatauluunsa.

Micu, Nurri, Evo, Kössi ja Albi ovat jo löytäneet kahvilasta omat lempipaikkansa. Esimerkiksi Kössi-kissa on porukan johtajana valinnut korkeimman paikan itselleen.

Toisin kuin toiseen tamperelaiseen eläimelliseen kahvilaan, Koirakahvila Vainuun, Purnauskisiin ei voi kuitenkaan tulla omien eläinten kera.
Siinä missä koirakahvila on koirille neutraali tila, kissalauman arvojärjestys keikkuisi välittömästi vierailijoista. Niinpä kissakahvilassa seurustellaankin vain paikan omien asukkaiden kanssa.

Purnauskisin perustaja Tiina Aaltonen kertoo, että Suomen ensimmäisen kissakahvilan idea löytyi internetistä ja muuttui todellisuudeksi puolen vuoden urakalla. Ensimmäiset päivät kuluivat säännösten ja määräysten tutkimisen parissa: onko kissakahvilan perustaminen Suomessa ylipäätään mahdollista. Matkan varrella pitikin huomioida monta seikkaa, mutta niin eläinlääkärit, terveystarkastajat kuin rakennuslautakunnat olivat lopulta suotuisia.

- Jos yksi virkamies ei ollut myötämielinen, niin menin seuraavan puheille, Aaltonen muistelee.

- Laki oli kuitenkin puolellani, ja moni virkamieskin osoittautui kissojen ystäväksi ja kannusti meitä, Aaltonen jatkaa.

Kahvilatilan rakentaminen sekä ihmisasiakkaille että kissa-asukkaille sopivaksi vaati muutenkin tarkkaa suunnittelua. Kissoille on rakennettu monenlaisia virikkeitä ja kiipeilypuita, sekä omia lepopaikkoja jonne ne voivat halutessaan vetäytyä.

Purnauskisin rajoitettujen asiakaspaikkojen johdosta kahvilaan on viiden euron pääsymaksu. Kiinnostuneiden kannattaa soittaa etukäteen ja varata vierailuaika.

Kissakahvila Purnauskisiin ja sen asukkaisiin voi tutustua tarkemmin oheisella ISTV:n videolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. 6

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    7. 7

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      ”Ei huvita enää” – isovanhemmat kertovat, miksi eivät halua hoitaa lastenlapsiaan

    10. 10

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkamassa, vaikutusten laajuudesta ei vielä tietoa – tieto HSL:lle yllätyksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. Näytä lisää