Ilpo, Tuure

Lemmikit

Valikko

Noa-kissasta tulee sokea - tämä sairaus on yllättävän yleinen tietyillä kissaroduilla

Silmäsairaus
Millaista elämä on, kun kissan näkö heikkenee vääjäämättömästi?
Noa-poika ryntäilee, leikkii leluilla ja juoksee päivisin kilpaa perheen kolmen muun kissan kanssa. Nelivuotiaan Noan elämä kuulostaa melko tavanomaiselta kissanelolta - paitsi että Noa sokeutuu vääjäämättä.

Vuosi sitten hämäränäkö oli jo kadonnut, ja ennuste on, että viiden vuoden ikään mennessä kissa on kokonaan sokea. Parannuskeinoa ei ole.

Vajavaisesta näkökyvystä huolimatta Noan silmät näyttävät normaaleilta, ja käytös voisi mennä vain arkuuden piikkiin. Perhe saikin Noan sokeutumisen selville vähän kuin vahingossa.

Noa oli hieman alle kaksivuotias, kun halusin eläinlääkärikäynnin yhteydessä otattaa siltä myös PRA-testin, koska aihe oli rodussamme ollut tapetilla, kuusankoskelainen Maiju Savolainen kertoo.

PRA tarkoittaa etenevää verkkokalvon rappeumaa. Sen torjumiseen kiinnitetään nykyään erityistä huomiota niin sanotuissa itämaisissa kissaroduissa, jollainen Noakin seychellien lyhytkarvana on. Muutama vuosi sitten sairauden huomattiin olevan näillä roduilla yllättävänkin yleinen.

Testin piti olla pelkkä rutiini, jonka Maiju halusi teettää antaakseen kissansa tiedot rodun PRA-tuloksia kerääville.

- Tulos olikin järkytys, Maiju kertoo.

Jälkikäteen tulos selitti monta asiaa kissan käytöksestä. Vuoden ikäiseksi Noa oli reipas, utelias ja energinen, "sellainen kuin itämainen kissa tyypillisesti on". Toiselle vuodelle päästessään Noa alkoi arkailla vieraita ja piiloutui ovikellon soidessa. Sitten se alkoi vähentää yöriekkumistaan muiden kissojen kanssa ja hakeutui pimeän tullen ihmisten lähelle.

Noa ei myöskään loikannut ohimennen niskaan kuten ennen.
Maiju ei kiinnittänyt muutokseen sen kummempaa huomiota, sillä kaikki tapahtui vähitellen ja Maiju ajatteli, että ehkä kyse on vain kissan aikuistumisesta. Kotioloissa oman perheen kesken Noa vaikutti normaalilta.

Kun Noan silmät reilua vuotta myöhemmin peilattiin, huomattiin, ettei se näe enää hämärässä.

- Nyt nelivuotiaana Noa ei liiku öisin enää juurikaan, vaikka meillä on talvisaikaan lasten yövaloja käytössä helpottamassa sen näkemistä.

Millaista sokeutuvan kissan elämä muuten on?

- Noa on alkanut törmäillä huonekaluihin, jos se kiireessä pakenee. Sillä kestää selkeästi kauemmin tottua uusiin asioihin, mutta silti se on edelleen utelias, Maiju kertoo.

Hän yrittää helpottaa Noan arkea muun muassa ruokkimalla sen aina samassa paikassa samaan aikaan. Maiju valvoo vieressä, ettei ruoka mene perheen muiden kissojen suihin.

- Minusta tuntuu, että Noalla on syödessään turvallisempi olo, kun muut eivät vaani välittömässä läheisyydessä ja se tietää minun pitävän sen puolia.

Kissojen hiekkalaatikko, vesikupit ja huonekalut pysyvät aina samoissa paikoissa, jotta reitti pysyy tuttuna.

- Noalla oli ennen oma lisäruokintapisteensä kirjahyllyn päällä, mutta enää se ei uskalla olla niin korkealla.

- Ehkäpä se tuntee olonsa epävarmaksi korkealla, sillä etäisyyksien ja korkeuden arviointi on huonolla näöllä varmasti vaikeaa. Noa ei pöytätasoja korkeammalle juuri enää hypi, mutta viihtyy muiden kissojen kanssa eteisen vaatekaapin päällä, jonne pääsee tuttua reittiä kiipeilypuun avulla.

Maiju haluaa korostaa, että vajavaisesta näkökyvystä huolimatta Noan arki on melko normaalia. Siitäkin huolimatta, että eläinlääkäri kehotti miettimään, miten kauan kissan elämä sokeana on mielekästä.

- Noan tilanne on mielestäni kohtuullisen hyvä, koska se elää suojattua sisäkissan elämää ja sen vajavaisuus on tiedossa eli osaamme ottaa sen huomioon jokapäiväisessä elämässämme, Maiju sanoo.

- Toki se on kissoista se, joka eniten saa huomiotani juurikin tuon vajavaisuutensa takia. Noa on minulle erityisen rakas ja kaikista tärkein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    6. 6

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    7. 7

      Saahan sitä huomiota näinkin – kohunäyttelijä, 44, teki sen taas: Kumarrus kesken koiralenkin paljasti lähes kaiken

    8. 8

      Jääkiekon MM-kisahistorian suurimmasta kohusta 30 vuotta – Leijonien pelaajat kuulivat karmean uutisen Kummolalta

    9. 9

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    10. 10

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    6. Näytä lisää