Laihdutus

Stoppi makeanhimolle! 8 vinkkiä, joiden avulla oikeasti pääset sokerikoukusta

Julkaistu:

Ravitsemusterapeutti neuvoo, kuinka taltutat mieliteot.
Katso videolta asiantuntijan vinkit, joiden avulla pääset sokerikoukusta.

Päätitkö sinäkin, että loppiaiseen loppuu vuodenvaihteen herkuttelu?

Kun makeaa on napsinut joka päivä, sokerinhimosta ei välttämättä pääsekään helposti eroon arjen alkaessa. Ravitsemusterapeutti Anette Palssa Terveystalosta kertoo, että sokeri koukuttaa monesta syystä.

– Siinä on monta tekijää. Fysiologinen selitys on, että verensokerin nouseminen tuottaa meille mielihyvää, koska se aiheuttaa hyvin vahvaa dopamiinin eritystä. Tähän mielihyvän kokemukseen ihminen oppii ja tottuu.

– Psykologisesti taas vahvistamme mielihyvän kokemusta käyttämällä makeaa silloin, kun mieli on hiukan maassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun makea vielä kaiken lisäksi maistuu erittäin hyvältä, suklaan tai muiden herkkujen syömisestä syntyy helposti ja huomaamatta päivittäinen tapa.

– Helpoin tapa koukuttaa itsensä makeaan on tehdä stressaantuneena pitkää työpäivää, syödä huonosti ja raahustaa kotiin verensokeri matalalla – ja sitten ostaa suklaata, josta saa euforisen olon.

Täyslakko kannattaa harvoin

Anette Palssa sanoo, että sokerikoukusta irti pääseminen vaatii useimmiten pitkäjänteistä työtä.

– Kauhuni ovat kahdeksan viikon tai jopa lyhyemmän ajan kuurit, joilla päästään irti makeanhimosta. Todellisuudessa kysymys ei ole parista viikosta eikä edes parista kuukaudesta, vaan pidemmän ajan kuluessa tapahtuvista muutoksista.

Toisin kuin sokerivieroituskuurit neuvovat, Palssan mielestä sokerista ei edes kannata yrittää hankkiutua täysin eroon.

– Olen keskustellut tästä vastaanotollani tuhansien ihmisten kanssa, ja suurin osa heistä sanoo haluavansa syödä sokeriherkkuja, koska ne ovat mielihyvän lähde siinä missä musiikki tai liikuntakin. Useimmat eivät siis halua sokerista kokonaan eroon, vaan toiveena on saada makeanhimo hallintaan ja löytää tasapaino sokerin syömiseen.

”Oikeasti pieni määrä”

Omaa sokerinkäyttöään voi alkaa pohtia vertaamalla sitä suositukseen, jonka mukaan sokerin osuus saisi olla korkeintaan kymmenen prosenttia päivittäisestä kokonaisenergiasta. Tämä tarkoittaa aikuisella noin 50:tä grammaa päivässä.

– Se on oikeasti pieni määrä. Jos syöt jogurtin ja myslipatukan sekä juot tuoremehun, 50 grammaa on jo siinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    5. 5

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    6. 6

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    7. 7

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    8. 8

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    10. 10

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    9. 9

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    10. 10

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    5. 5

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    6. Näytä lisää