Miksi lihon talvella, vaikka syön ja liikun normaalisti? Professori paljastaa Ylelle, mistä tuttu ilmiö johtuu

Julkaistu:

Osa meistä lihoo kylmällä. Omia vanhempia tarkkailemalla voit selvittää, kuulutko tähän ryhmään.
Kylmä kiihdyttää aineenvaihduntaa. Esimerkiksi huonelämpötilan laskemisen parilla asteella sanotaan edistävän laihtumista. Osalla kylmä kuitenkin vaikuttaa juuri päinvastoin: se lihottaa.

Kylmäaltistukseen perehtynyt työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Hannu Rintamäki kertoo Ylelle, että ilmiössä on kyse kylmään sopeutumisesta. Lämmöneristyksen eli ihonalaisen rasvan lisääminen on yksi keinoista, joilla ihminen sopeutuu kylmään.

Tarkoittaako siis, että paljas napa kerryttää makkaroita nimenomaan vyötärölle?

– Rasva kertyy alueille, missä yleensä on ihonalaista rasvaa, ei esimerkiksi tarkkarajaisesti sille alueelle, joka on altistunut kylmälle, Rintamäki kertoo.

Rintamäen mukaan edellisiä sukupolvia tarkastelemalla selviää, kuuluuko itse tähän ryhmään. Jos vanhemmat ovat pyöreitä, on oma taipumus rasvankeräämiseen todennäköisempi.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että automaattisesti lihoisi kilokaupalla paukkupakkasilla. Muut tekijät vaikuttavat enemmän rasvan kerääntymiseen. Taipumus kylmälihomiseen on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Peitä nilkat – kädet tottuvat paremmin

Tietyillä ihoalueilla kylmäaltistus voi aiheuttaa epämukavia paikallisia haittoja. Parhaiten kylmään tottuvat kädet. Sen sijaan esimerkiksi nilkat voivat kärsiä, jos ne pitää paljaana.

Jatkuva kylmäaltistus voi aiheuttaa myös ihomuutoksia. Nilkat paljaaksi jättävä asu voi aiheuttaa nilkkoihin kylmänkyhmyjä. Ne voivat olla kiusallinen ja pitkällinen vaiva.

– Kylmänkyhmyt ovat sinipunervia ihopaksunnoksia, jotka voivat kestää viikkotolkulla.

Kylmään tottuu Rintamäen mukaan reilussa viikossa, mutta se on lähinnä sopeutumista tuntemusten tasolla. Kylmästä ei enää välitä samalla tavalla, kun siihen on tottunut.

– Tietysti on myös käyttäytymissopeutumista, eli parin pakkaspäivän jälkeen huomataan, että vaatekaapissa on talvivaatteita, joita voi käyttää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    9. 9

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    10. 10

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää