Älä tuijota glykeemistä indeksiä – saattaa olla hyödytön laihduttajalle

Julkaistu:

Ruokavalio
Edes valkoinen vehnäleipä ei nosta kaikkien verensokeria samalla tavalla, paljastaa tuore tutkimus.
Glykeeminen indeksi on monen laihduttajan iskusana. Glykeeminen indeksi kuvaa sitä, kuinka voimakkaasti ruoka nostaa verensokeria. Matalan glykeemisen kuorman ruokien on väitetty hillitsevän nälkää ja väsymystä ja auttavan laihtumista.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan glykeemisen indeksin hyöty on kyseenalainen, koska ihmiset reagoivat ruokiin niin yksilöllisesti. Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -julkaisussa. Siitä uutisoi esimerkiksi Medical News Today.

Glykeemistä indeksiä käytetään myös diabeetikoilla verensokerin kontrolloinnissa. Jokainen ruoka-aine saa oman pistelukemansa. Glukoosin eli rypälesokerin glykeeminen indeksi on noin 100, valkoisen leivän 75 ja omenan 36.

Vehnäleipä käyttäytyi kuin bataatti

Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät, miten esimerkiksi valkoisen leivän syöminen vaikuttaa terveiden ihmisten verensokeriin. Koehenkilöiden verensokeria mitattiin useita kertoja 12 viikon aikoja.

Kävi ilmi, että lukema heitteli merkittävästi. Valkoinen leipä nosti verensokeria keskimäärin 62 pisteen verran – eli se asettui samalle viivalle terveellisen bataatin kanssa. Arvot myös vaihtelivat yli 60 pisteellä eri testien välillä.

–  Glykeemiset arvot ovat todennäköisesesti aika hyödyttömiä ruokavalintojen ohjailussa. Ruoka, joka yhtenä päivänä nostaa verensokeria, ei välttämättä vaikuta seuraavalla kerralla samalla tavalla, tutkija Nirupa Matthan toteaa.

Se ei tarkoita, että kasvikset kannattaa vaihtaa höttöhiilareihin. Monet korkean glykeemisen kuorman ruoat ovat myös ravinneköyhiä, eivätkä ne siksi edistä painonpudotusta.

– Maltillinen karppaus sopii kaikille. Höttöhiilarit, kuten valkoisen viljan ja sokerin voi huoletta jättää. Kukaan ei tarvitse makeisia eikä juustonaksuja, ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad toteaa aiemmassa Ilta-Sanomien jutussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. 6

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Janne, 20, välttyi täpärästi Barcelonan terrori-iskulta – ”On aika epätodellinen fiilis”

    9. 9

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    8. 8

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    9. 9

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. Näytä lisää