Näillä mestariurheilijoiden mentaalikikoilla pidät treenin käynnissä hankalina hetkinä

Julkaistu:

Treenimotivaatio
Moni suunnittelee syksyn tullen kesäkilojen karistamista eikä se ole aina helppoa. Onnistumisen mahdollisuutta voi kuitenkin lisätä ottamalla oppia mestariurheilijoiden ajattelumaailmasta.
Kuntoilustartin voi kampittaa moni syy. Polvi pamahti, tuli kiireellinen työjakso, flunssan jälkeen ei enää jaksanut aloittaa. Yksi asia on varma – kuntoremontin varrelle tulee vastoinkäymisiä. Sama ralli on päällä huippu-urheilijoilla. Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan.

Mestariurheilijat nousevat usein uskomattomien vastoinkäymisten kautta voittoon. Mutta miten? Tutkijat selvittivät hiljattain, miten parhaiden huippu-urheilijoiden ajattelumaailma eroaa keskinkertaisten urheilijoiden ajattelusta vastoinkäymisten hetkellä. Näistä ajattelumalleista myös voi ottaa oppia omaan kuntoiluunsa.

Mestariurheilija tiedostavat, että vastoinkäymisiä tulee

Kovimpia kavereita yhdisti se, että he odottivat vastoinkäymisiä tulevan. He näkivät ne luonnollisena osana kehittymistä ja etenemistä. Heikkotasoisemmat kilpaurheilijat vaikuttivat jopa hämmästyneiltä vastoinkäymisen kohdalla: ”Miten minä voin loukkaantua? Eihän tällaista voi tapahtua minulle!”

Kuntoremppaa aloittavan on hyvä muistuttaa heti kärkeen itseään siitä, että matkaan tulee myös mutkia. Aika harva meistä porskuttaa koko syys- ja talvikauden ilman lentsua. Jollain viikolla pukkaa työkiirettä niin paljon, että treenaamaan ei yksinkertaisesti kannata lähteä. Kremppoja tulee myös.

Kuntoliikunnassa loukkaantumisriski on pieni, ellei tee hulluja asioita. Huippu-urheilijoille näitä sattuu myös – kremppoja heillä itse asiassa on usein enemmän. Mutta silti he porskuttavat eteenpäin. Kuntoremppa kannattaa aloittaa onnistumisiin ja mahdollisuuksiin keskittyen, mutta tärkeää on siis tiedostaa tulevat vastoinkäymiset ja varautua niihin. Mutta entä, kun vastoinkäyminen sitten tulee kohdalle, mitä huippu-urheilijat sitten tekevät?

Huippu-urheilijat muodostavat vastoinkäymiset pienemmiksi ja kontrolloitavammiksi

Tutkijoiden mukaan parhaat huiput näkevät vastoinkäymiset pienempinä kuin heikkotasoisemmat kilpailijat. Tämä voi johtua osittain siitä, että he tiedostivat jo alun perin paremmin sen, että treeniprojekti ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kun esimerkiksi vamma sattui kohdalle, he totesivat: ”Pieni kiputila tai vamma ei maata kaada. Se on osa matkaa kohti tavoitteita ja siitä pääsee yli. Ryhdyn heti kuntouttamaan vammaa.” Heikkotasoisemmat urheilijat sortuivat helpommin katastrofiajatteluun: ”Miten minulle voi käydä näin! Urani on loppu!” Toiseksi, huiput kokivat, että he voivat kontrolloida vastoinkäymisiä paremmin. He näkivät niissä myös kehittymis- ja oppimispaikkoja.

Kun treeniprojektissa tulee vastoinkäyminen, se toki ketuttaa: ”Treenasin 4 kuukautta kuin eläin ja nyt tämä 2 viikon flunssa – hukkaan meni sekin duuni!” Näin välillä käy, eivätkä parhaat huiputkaan ole täysin turvassa katastrofiajattelulta. Mutta näiden hetkien tullen kannattaa lukea vaikkapa tämä SuomiMies-juttu treenitauon todellisesta merkityksestä kuntoon.

Vastoinkäymisten hetkellä kannattaa miettiä rauhassa, mitä voit oppia vastoinkäymisestä tai miten voit kääntää sen eduksesi. Jos polvet alkavat kiukutella lenkkeillessä, ei kannata lyödä hanskoja tiskiin. Tässä voi olla mainio paikka treenata ylä- ja keskivartalon lihaskunto erinomaiselle tasolle, kokeilla sisäpyöräilyä tai opetella uinnin tekniikka!

Lähde:

Collins ym. 2016. Super Champions, Champions, and Almosts: Important Differences and Commonalities on the Rocky Road. Frontiers in Psychology. 11:6;2009.

SuomiMies seikkailee -kampanjalla kannustetaan suomalaisia miehiä terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan pariin. Lisää SuomiMiehen treenivinkkejä täältä ja Facebookissa www.facebook.com/suomimies.seikkailee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    2. 2

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    3. 3

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    6. 6

      Video hurjasta lihaskrampista villitsee netissä – Bull Mentula kuvasi saman ilmiön pohkeessaan: ”Kuin siinä eläisi pieni olio”

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa – Ryan, 26, oli juuri pääsemässä hoitoon, kun hänet löydettiin kuolleena

    9. 9

      Paris Hilton olisi halunnut tulla uudeksi prinsessa Dianaksi – syyttää rajusti ex-miestään unelmiensa romuttumisesta: ”Kadun sitä eniten elämässäni”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    2. 2

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    3. 3

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    6. Näytä lisää