Seiso kaksi minuuttia tässä voima-asennossa – vaikutukset ovat uskomattomat

Julkaistu:

Me Naiset
Jalat haralleen ja kädet lantioille, itsevarmuutta tuovaan voima-asentoon ei muuta tarvita.
Voima-asento. Tämä sana voi kuulostaa aluksi pelottavalta. Mutta se ei ole mitään hurjaa. Eikä se ole joogaa. Miksi niin moni intoilee siitä?

Sosiaalipsykologi Amy Cuddy on vuosien ajan tutkinut ja puhunut elekielen vaikutuksesta mieleen.

Vuonna 2012 hän esiintyi Ted Talk -tapahtumassa ja kertoi huikeita tarinoita siitä, miten voima-asennoilla voi vaikuttaa itsevarmuuteen.

– Tämä muutos vie kaksi minuuttia. Ennen seuraavaa stressaavaa tilaisuutta kokeile tätä kahden minuutin ajan hississä, vessakopissa tai työpöytäsi ääressä suljetun oven takana. Säädä aivosi parhaaseen suoritukseen, hän sanoi neljä vuotta sitten.

Stressihormonin tasot alas

Voima-asento syntyy esimerkiksi näin: jalat haralleen ja kädet lantioille. Kun nainen seisoo tällaisessa asennossa, moni hieraisee helposti silmiään. Onpa maskuliininen asento! Mutta tämä on yksi voima-asennoista, joka tutkitusti auttaa lisäämään itsevarmuutta.

Voima-asento ei pelkästään vie fyysisesti enemmän tilaa eikä se vain näytä voimakkaan ihmisen asennolta. Se myös oikeasti tuo sisäistä voimaa. Cuddyn mukaan voima-asento muuttaa aivojen hormonitasoja jo sen jälkeen, kun siinä pysyy kahden minuutin ajan.

Asennolla on vaikutusta erityisesti kahteen hormoniin: testosteroniin ja kortisoliin.

Independent-lehti kertoo Cuddyn ja hänen kollegansa, lääkäri Dana Carneyn tutkimuksesta, jossa he tutkivat, kuinka kehon eri asennot vaikuttavat ihmisen voimatasoihin.

Tässä tutkimuksessa voima-asennon todistettiin lisäävän testosteronitasoja 20 prosentilla. Kortisolin tuotanto puolestaan putosi 25 prosenttia.

Testosteroni on se hormoni, joka saa tuntemaan luottamusta ja itsevarmuutta. Kortisoli tunnetaan puolestaan stressihormonina, joka muun muassa lisää ruokahalua ja vaikeuttaa painonhallintaa.

Stoppi lytyssä istumiselle

Cuddy suosittelee voima-asentoa päivittäiseksi rutiiniksi – jo heti aamusta lähtien. Ennen voima-asentoa kannattaa hänen mukaansa venytellä niin laajasti kuin mihin keho pystyy.

– Varsinkin, jos olet sikiöasennossa nukkuja, kuten minä olen, Cuddy sanoo aikakauslehti New Yorkin haastattelussa.

– Kun heräät, venyttele minuutin ajan ennen kuin lasket jalkasi lattialle.

Heräämisen jälkeen päivän eri hetkiin on helppo lisätä muitakin voima-asentoja. Esimerkiksi ryhdikäs istuminen on yksi niistä, Cuddy vinkkaa.

Naiset istuvat miehiä todennäköisemmin enemmän kyyryssä, Cuddy kertoo Independent-lehdessä. Etenkin luottamuksen puutteesta kamppailevat ja ujot ihmiset on helppo tunnistaa usein tällaisesta pieneksi niputetusta asennosta.

– Naiset tuntevat itsensä kroonisesti heikommiksi kuin miehet, joten tämä ei ole yllätys, Cuddy sanoo.

Aiheeseen liittyvät linkit:

Tätä koko kropan superliikettä jokaisen naisen kannattaisi tehdä salilla

30 sekunnissa laihemmaksi – testasimme uusimman nettivillityksen

Vapise slaavikyykky! Kesän 2016 hittiasento on toispolvikyykky
  • Me Naiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    9. 9

      Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

    10. 10

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää