Laihduttaja, älä suotta syytä elimistöä – 4 harhaluuloa aineenvaihdunnasta

Julkaistu:

Laihdutus
Kun kilot eivät karise, moni syyttää aineenvaihduntansa tehoa.

Harhaluulo 1: Hoikalla on lihavaa kiivaampi aineenvaihdunta

Mitä enemmän henkilöllä on massaa, sitä suuremassa määrin hänen elimistönsä polttaa kaloreita, jotta elimistö kykenisi suorittamaan elintärkeät tehtävänsä.

Tarkkaan ottaen kehonpainosta voi päätellä melko huonosti asioita aineenvaihdunnasta. Paljon oleellisempaa on kehon koostumus – esimerkiksi kahdesta samanpainoisesta henkilöstä se, jolla on suurempi lihaspitoisuus suhteessa rasvapitoisuuteen, polttaa enemmän kaloreita.

Terveysriskiensä arvioimiseksi kannattaa huomio kiinnittää kokonaispainoa enemmän vyötärönympärykseen. Korkea vyötärönympärys viittaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin. Sairauksien riski on merkittävä, kun naisella vyötärönympärys on vähintään 90 senttiä ja miehellä 100 senttiä.

Harhaluulo 2: Monta pikkuateriaa päivässä toimii aineenvaihdunnan eduksi

Tieteellinen näyttö puhuu toista. British Journal of Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa ylipainoiset laihduttajat söivät päivittäin joko kolme tai kuusi ateriaa siten, että päivittäiset kalorimäärät olivat kaikille samat. Lopputuloksissa ilmeni, että kaikki laihtuivat ateriamääristä riippumatta saman verran.

Tutkijoiden mukaan tiheästi syödyt pienet ateriat eivät tehosta aineenvaihduntaa verrattuna suurempiin annoksiin, kun kalorimäärät ja ravintokokonaisuus pysyvät vakiona. Asiantuntijat huomauttavat, että useat pienet annokset voivat kostautua myös sitä kautta, että ne alkavat vaivihkaa kasautua suuremmiksi.

Omaa painoaan tiiviisti tarkkailevallekin sopii kolme monipuolista ateriaa päivässä. Tämän ohella muutama välipala on paikallaan. Lopulta ratkaisevinta on kalorien kokonaismäärä, kertyivätpä ne kuinka monesta ateriasta tahansa.

Harhaluulo 3: Jojolaihdutus pistää aineenvaihdunnan sekaisin

Jatkuva edestakainen painon nousu ja lasku on yhdistetty useisiin terveysongelmiin, mutta elimistön kyky polttaa kaloreita ei kuulu tähän sarjaan. Vaikka jojolaihduttaminen voi luoda väliaikaista aineenvaihdunnan hidastumista, se ei laita aineenvaihduntaa pysyvässä mielessä sekaisin.

Metabolism-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana henkilöitä, joiden painonhallinta oli ollut toistuvaa vuoristorataa: he olivat menettäneet painostaan useampaan otteeseen noin kymmenen kilogrammaa, mutta kilot olivat kertyneet aina takaisin.

Tutkimuksessa selvisi, että he kykenivät laihtumaan, menettämään rasvaa ja kasvattamaan lihasmassaa yhtä helposti kuin ihmiset, joiden painonhallinnassa oli vähemmän vaihtelua.

Tutkijoiden mukaan jojolaihduttajilla on taipumus luovuttaa helpommin johtuen useista aikaisemmista takaiskuista. Toisin sanoen jojolaihduttajat turhautuvat nopeammin ja he kokevat, että vaikeudet laihduttamisessa ovat seurausta aineenvaihdunnan ongelmista.

Harhaluulo 4: On pakko rehkiä raskaasti, jotta syntyy tuloksia

Kalorinkulutuksessa loppujen lopuksi ratkaisevinta on kesto. Esimerkiksi 73-kiloisella henkilöllä kahden kilometrin matka kävelemällä polttaa 30 kilokaloria enemmän kuin yhden kilometrin juoksu.

Lihavuudesta eroon pääsemiseksi raskas tehorääkki ei vaikuta erityisen suositeltavalta. Obesity- lehdessä tuoreeltaan julkaistu raportti kertoo, että 16:sta Biggest Loser (Suurin pudottaja) -kisailijasta yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat lihonneet lähes alkuperäisiin mittoihin kuuden vuoden kuluttua kisasta. Kolmasosalla painoa oli yhtä paljon tai enemmän kuin kisan alkaessa. Biggest Loser -kilpailu perustuu suuressa määrin raskaisiin intensiivisiin liikuntasuorituksiin.

Yksi suuri selitys kehitykseen on asiantuntijoiden mukaan se, että kisailijoiden aineenvaihdunta oli pysyvästi hidastunut radikaalin painonpudotuksen seurauksena. Heidän kroppansa poltti päivittäin keskimäärin 500 kilokaloria vähemmän verrattuna tilanteeseen ennen kilpailua.

Näin saat lisäpuhtia aineenvaihduntaan

Lisää lihasta! Jokainen kilo lihasta polttaa noin 6 kilokaloria päivässä ylläpitääkseen itseään, kun taas jokainen kilo rasvaa polttaa vain 2 kilokaloria. Tämä pieni ero voi kasvaa ajan mittaan.

Kun treenaat koko kehon läpi 6–10 liikkeellä, kaksi kertaa viikossa, 8–12 toiston lihaskuntosarjoilla, voit näin lisätä parin kuukauden aikana energiankulutustasi 40–60 kilokalorilla.

Älä kammoksu kaloreita! Rankat dieetit (naisella alle 1200 kilokaloria ja miehellä alle 1800 kilokaloria päivässä) voivat pudottaa painoa, mutta hintana voi olla tärkeimpien ravinteiden puute.

Lisäksi voit menettää lihaksia, mikä myös hidastaa aineenvaihduntaasi. Lopputuloksena kroppasi voi polttaa vähemmän kaloreita ja painosi nousee nopeammin kuin ennen dieettiä.

Unta kuuppaan! Liian vähäinen unimäärä lisää stressihormoni kortisolin eritystä, mikä puolestaan hidastaa aineenvaihduntaa ja altistaa keskivartalorasvan lisääntymiselle.

Unenpuute lisää tutkitusti myös näläntunnetta, koska silloin kylläisyyshormoni leptiinin taso laskee ja nälkähormoni greliinin määrä puolestaan lisääntyy.

Proteiinia kylliksi! Aminohappojensa ansiosta proteiini lisää kylläisyyden tunnetta. Tässä mielessä edukseen toimivat varsinkin eläinperäiset proteiinit – näistä kannattaa suosia etenkin kalaa ja siipikarjaa.

Lisäksi proteiinien riittävä saanti on edellytys lihasten kasvulle, mikä puolestaan tukee tehokkaampaa aineenvaihduntaa.

Lähteet: Personal trainer Timo Haikarainen, WebMD

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    6. 6

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    7. 7

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    8. 8

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    9. 9

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    6. Näytä lisää