Testiryhmä rajoitti syömistä 25 prosentilla – paino alas 8 kiloa, seksielämä parani

Julkaistu:

Mieliala
Uuden tutkimuksen mukaan normaalipainoistenkin kannattaisi miettiä, miten paljon he syövät.
Tuoreen tutkimuksen mukaan syömällä vähemmän moni voisi nukkua paremmin ja kokea olonsa muutenkin elinvoimaisemmaksi.

Tutkijat pitävät tuloksiaan tervetulleina, sillä tätä ennen on jäänyt epäselväksi, miten energiansaannin rajoittaminen vaikuttaa normaalipainoisten hyvinvointiin. Näiden tulosten valossa vaikutukset näyttävät erittäin positiivisilta.

Tulokset perustuvat 220 aikuisen normaalipainoisen tai lievästi ylipainoisen kaksivuotiseen kokeeseen. Osana tutkimusta osallistujat vähensivät päivittäistä energiansaantiaan 25 prosenttia tai noudattivat normaaleja syömistottumuksiaan.

Paino putosi, seksi parani, elinvoima lisääntyi

Syömistä rajoittaneiden paino putosi lähes kahdeksan kiloa kahden vuoden seurannan aikana, kun verrokkiryhmän paino pysyi käytännössä ennallaan. Painonpudotuksen lisäksi koeryhmäläisten mieliala kohosi huomattavasti enemmän kuin verrokkien. Lisäksi he alkoivat nukkua paremmin, kokivat olonsa elinvoimaisemmaksi ja vähemmän jännittyneeksi ja terveydentilansa kaikin puolin paremmaksi kuin verrokit. Myös seksielämä ja ihmissuhteet paranivat syömisen vähentämisen myötä.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että moni normaalipainoinen tai lievästi ylipainoinen voisi nauttia elämästä enemmän, jos he rajoittaisivat energiansaantiaan hieman. Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. 6

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Hittivideon sorsaemon erikoinen tausta paljastui – vilkkaalla Helsinginkadulla ei harhaillutkaan ”tavallinen pulliainen”

    9. 9

      Kiekkolegenda Matti Hagman sai upean kunnianosoituksen faneilta – Niklas-poika herkistyi kyyneliin: ”Tosi kova ikävä faijaa”

    10. 10

      Jääkaappi syttyi tuleen Pohjois-Karjalassa – koko rakennus tuhoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    3. 3

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. Näytä lisää