190 kiloa painanut Jukka, 35, löysi rakkauden hurjan painonpudotuksen myötä

Laihdutus
Jukka painoi 190 kiloa ennen kuin osallistui Suurin Pudottaja -kilpailuun. Se muutti hänen elämänsä.
Jukka Peura muutti elämänsä vuonna 2013. Hän painoi 190 kiloa, kun päätti osallistua Suomen Suurin Pudottaja -kilpailuun. Nyt rinnalla on vaimo, Jukan itsetunto on kohonnut ja paino on pudonnut 86 kiloa.

”Ennen kilpailua olin pahasti sokeririippuvainen. Ostin joka päivä donitseja, irtokarkkeja, suklaata, jäätelöä, limsaa ja paljon muutakin makeaa. Iltaisin tuli syötyä tuhansia kaloreita television ääressä.

Sokeri ja vaalea vilja lihotti minut niin, että Suurimman Pudottajan alkupunnituksessa painoin 190,1 kiloa ja olin kilpailun suurin osallistuja.

Kilpailun jälkeen elämäni on jatkunut terveellisenä. Harrastan liikuntaa lähes päivittäin ja syön terveellisesti. Ruokavalioni koostuu proteiinipitoisesta ja vähärasvaisesta ruoasta, kasviksista, hedelmistä ja marjoista.

Tärkeimmät muutokset olivat ruokavalion muuttaminen terveelliseksi, sokerin jättäminen pois lähes kokonaan ja veden juonnin lisääminen. Lisäksi aloin harrastaa liikuntaa ja yritän levätä riittävästi.

Ennen joulua painoni oli laskenut jo noin 86kg, mutta joulun ja uudenvuoden välissä tuli muutama kilo, joita nyt otetaan pois jatkamalla terveellistä elämää. Nyt tavoitteenani on saada paino putoamaan noin 85–90 kiloon ja pysymään siellä.

Ennen Suurinta Pudottajaa haaveilin parisuhteesta. Olin tavannut silloin nuoren naisen, johon olin ihastunut. Nykyään tämä nuori kaunis nainen on vaimoni. Uusi elämäntapa muutti elämääni todella paljon.

Nykyään pidän ulkonäöstäni huolta paljon enemmän ja koen, että itsetuntonikin on parantunut painon laskemisen myötä. Aiemmilla elintavoillani ja ulkomuodollani ei tämä kaikki hyvä, mitä olen saanut elämääni, välttämättä olisi ollut mahdollista.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    9. 9

      Kommentti: Sipilän riihen eväillä ei pitkälle potkita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. Näytä lisää