Päivi, 46, laihtui 15 kuukaudessa 77 kiloa: ”En käynyt puntarilla, ostin vain pienempiä housuja”

Julkaistu:

Laihis
Päivi Rintala laihdutti 15 kuukaudessa yhden ihmisen verran, 77 kiloa.
Raisiolaisen Päivi Rintalan, 46, kilot kasautuivat vaivihkaa. Hän oli vakavasti sairas ja lohdutti itseään herkuilla. Silloiselta mieheltään Päivi ei saanut tukea.

– Olin kotona, sairastin, söin ja lihoin lihomistani, hän kuvailee.

Enimmillään Päivi painoi 174 kiloa. Hän havahtui helmikuussa kaksi vuotta sitten, kun koon 62/64 housut eivät enää sopineet.

– En olisi varmasti herännyt todellisuuteen, jos housut olisivat mahtuneet päälleni. Surullista, mutta totta, hän toteaa.

”En käynyt puntarilla, vaan ostin vain pienempiä housuja”

Siihen tuli stoppi. Päivi osti Raakel Lignellin Raxun remppakirjan, luki sen läpi – ja itki.

– Jätin pois sokerin ja hiilihydraatit. Päätä särki, olo oli kamala, mutta en antanut periksi. Luin kirjaa ja ajattelin, että jos hän pystyi siihen, pystyn minäkin.

Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat vaikeimmat. Kaiken kaikkiaan Päivi oli kolme kuukautta ilman sokeria ja hiilihydraatteja.

– Painoa lähti ja paljon. En käynyt puntarilla, vaan ostin vain pienempiä housuja.

Ihmiset, jotka eivät ole nähneet minua muutamaan vuoteen, eivät usko silmiään.

Päivi erosi miehestään viiden kuukauden kuluttua urakan aloituksesta. Nyt hänellä on elämässään uusi rakkaus.

Nykyään Päivi ei herkuttele päivittäin, vaan katsoo, mitä pistää suuhunsa. Kevyttuotteita tai valmisruokia hän ei syö.

– Vaihdoin munkin omenaan ja suklaan jätin pois. Annoskoot pienenivät, mutta olen edelleen herkkupeppu, kuten mieheni sanoo minulle.

Tytär suurin tukija

Vuodessa ja kolmessa kuukaudessa painoa lähti peräti 77 kiloa. Nyt jalkaan sujahtavat koon 46/48 housut, uusi takki on kokoa 44.

– Paino on pysynyt nyt samoissa lukemissa. Minun pitää vielä laihtua, jotta olen normaalipainoinen, mutta olen tyytyväinen itseeni. Haluan olla pikkaisen pyöreämpi, enkä näe itseäni laihana.

Päivi yrittää nauttia jokaisesta päivästä ja iloita pienistä asioista. Hän hankki lenkkikaveriksi koiran, cavalier kingcharlesinspanieli Lydian.

– Nykyään osaan rakastaa itseäni ja itsetuntoni on noussut.

Päivin nykyinen mies on ammatiltaan kokki, joka valmistaa kotona terveellisiä ruokia. Suurimpana tukenaan Päivi näkee kuitenkin tyttärensä.

– Hän sanoo, ihanaa äiti rakas, kun olet pirteämpi ja iloisempi.

Osa tutuista ei ole uskoa silmiään, kun he näkevät Päivin.

– Niin paljon olen kutistunut.

– Tietenkin on ”ystäviä”, jotka sanoivat aluksi koko ajan, että syö nyt vaan munkki, ei se haittaa. Mutta minäpä en syönyt. Se vaatii tahdonlujuutta ja sitä minulle tuli, hän kertoo ylpeänä.

Neuvo: Ota rennosti!

Päivi toteaa laihtuneensa nopeasti, vaikka se ei ollut tarkoitus. Seuraava tavoite on mennä kuntosalille, jotta hän saisi paremman lihaskunnon.

Hän kehottaa muita samaa yrittäviä ottamaan rennosti.

– Sinä pystyt, jos minäkin pystyin. Se vaatii vain sen, että rakastaa itseään tarpeeksi eikä stressaa koko ajan, kuinka paljon ja miten nopeasti laihtuu.
  • Laihis
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  2. 2

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  7. 7

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  8. 8

    Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

  9. 9

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  10. 10

    Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  2. 2

    Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. Näytä lisää