Laihdutus

Harkitsetko lihavuusleikkausta? Riskilista on pitkä

Julkaistu:

Lihavuus
Lihavuusleikkauksen läpikäynyt laihtuu pysyvästi keskimäärin 40 kiloa ja noin 80 prosenttia heistä voi lopettaa diabeteslääkityksen. Suureen leikkaukseen liittyy kuitenkin myös huomattavia riskejä.
Suomessa tehdään vuosittain noin 900 lihavuusleikkausta, joiden aikaansaama laihtuminen parantaa selvästi leikattujen terveyttä.

Leikkausta harkitsevan on kuitenkin otettava huomioon riskit. Tuhannen leikatun joukosta kahdesta viiteen henkilöä menehtyy leikkaukseen tai sen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Noin 10 prosentilla ilmenee leikkaushaavan tulehduksia, verenvuotoa ja keuhkotulehduksia. Kahdelle prosentille leikatuista joudutaan tekemään uusintaleikkaus.

– Leikkaus alentaa kuitenkin kokonaiskuolleisuutta, sillä lihavuuteen liittyvät sairaudet vähenevät operaation myötä, kirurgi Vesa Koivukangas Oulun yliopistollisesta sairaalasta muistuttaa.

Leikkauksen jälkeisinä kuukausina jotkut potilaat kärsivät syömiseen liittyvistä oireista, kuten oksentelusta. Syynä on yleensä se, että syödään liian nopeasti tai liian suuria suupaloja. Leikkauksen jälkeen on pysyvästi vähennettävä syötävää ja pienennettävä ateriakokoa.

Makeiden leivonnaisten tai karkkien syömisen jälkeen monet tuntevat olonsa heikoksi, myös pahoinvointia voi esiintyä.

Lihavuusleikkaukseen pääsevät henkilöt, jotka täyttävät tietyt valintakriteerit. Terveillä henkilöillä painoindeksin pitää olla vähintään 40 ja diabetesta tai uniapneaa sairastavilla painoindeksin tulee olla vähintään 35. Takana pitää olla laihdutusyrityksiä ammattilaisen ohjauksessa.

Lue koko artikkeli ET-lehdestä: Nämä ovat lihavuusleikkauksen hyödyt ja riskit

Lisää aiheesta

Lihavuusleikattu Sanna Tourunen: "Häpeä lääkärissä oli hirveä"

Keskivartalolihavuus – 6 vaikeaa kysymystä ja vastausta

Kaikilla lihavilla "ei ole aineenvaihdunnan häiriöitä"
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

  2. 2

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  3. 3

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  4. 4

    Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

  5. 5

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  6. 6

    Jenni Haukio edusti Tukholmassa arvokkaana: luotti eleganttiin tummansiniseen leninkiin – kuningatar Silvia säteili fuksiassa

  7. 7

    Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

  8. 8

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  9. 9

    Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

  10. 10

    Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  8. 8

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  9. 9

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  10. 10

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

  2. 2

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  3. 3

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  4. 4

    Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

  5. 5

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  6. Näytä lisää