Laihdutus

30 kiloa laihtunut Liisa, 30: ”On sanottu, että olen tyrkky ja yritän kerätä huomiota laihtumisellani”

Julkaistu:

Lihavuusleikkaus
Lihavuusleikkauksen pimeä puoli paljastuu vasta kilojen karistua. Näin karusti laihtuneita parjataan.
Laihtuessa ei välttämättä avaudu onnela. Kymmeniä kiloja laihtuneita saatetaan ryöpyttää rajusti.

– Minulle on sanottu, että olen tyrkky ja yritän kerätä huomiota laihtumisellani, kertoo 30 kiloa lihavuusleikkauksen avulla karistanut Liisa, 30.

Häntä on haukuttu heikoksi ja raukkamaiseksi, koska hänen ”piti hakea apua” laihtumiseen. Liisa on kuullut olevansa oravannahka ja kuivan kesän voikukka. Liian laiha.

– Näytän kuulemma ”kurppaiselta”, koska iho roikkuu joistain paikoista. Lähinnä kyllä käsissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen leikkauksella ja sitä edeltävällä laihdutuksella yhteensä 72 kiloa karistanut toteaa, että ihmiset, jotka olivat aiemmin häntä hoikempia ovat nyt kateellisia. Hän on puhunut tehdystä vatsalaukunohituksesta avoimesti.

– Yleensä kommentit ovat positiivisia, mutta joskus myös negatiivisia. Ihan kuin ihmiset kokisivat voivansa nyt kommentoida lihavuutta ymmärtämättä, että se sama ihminen on edelleen läsnä, lihavana tai hoikkana.

”Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista”

HUS:n lihavuustutkimusyksikön sisätautilääkäri, professori Aila Rissanen uskoo, että arvostelussa on kyse lähes aina kateudesta.

– Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista, hän siteeraa vanhaa suomalaista sanontaa.

– Muutos on niin tavattoman suuri, että se herättää ympäristössä tunteita.

Leikkaukseen meneviä valmennetaan kohtaamaan ikävät kommentit. Erityisesti varoitellaan yhä ylipainoisten sanoista.

– Ne ovat usein pahoja ja kateuden sävyttämiä.

Hän toteaa, että arvostelijoilla on usein itsellä ongelmia.

– Terve, hyvinvoiva ihminen hyvin harvoin tekee mitään sellaista. Se, joka yrittää sabotoida onnellisesti elämässä eteenpäin menneen ihmisen elämää, tekee sen omaa pienuuttaan.

Sanat voivat sattua leikkauksen jälkeen erityisen paljon, koska laihtuminen on iso henkinen myllerrys.

– Oma ruumiinkuva muuttuu hitaasti. Se, että toiset kommentoivat uutta ulkomuotoa, on erityisen herkkää siksi, että leikatuilla itselläänkin on outo olo ulkonäkönsä kanssa. Heissä tapahtuu koko ajan asioita, jotka ovat opettelua vaativia. Se on herkkä vaihe.

Joka viides vaarassa lihoa uudelleen

Leikatuista joka viides on vaarassa lihoa uudelleen. Yhdysvalloissa kerran leikattujen, uudelleen lihoneiden leikkaukset ovat oma tieteenalansa, mutta Suomessa niitä ei juuri tehdä.

– Meillä on hyvä seuranta ja potilaat seulotaan tarkkaan. Leikkauspöydälle ei pääse vaikeasti masentuneita, jotka ovat suuressa riskissä heti leikkauksen jälkeen lihoa uudelleen.

Rissanen vannoo, ettei lihavuusleikkauksia tehdä Suomessa turhaan.

– Yhteiskunnan leikkaamille on Suomessa erityisen tiukat kriteerit. Täällä ei varmasti käytetä väärin veronmaksajien varoja.

Liisan nimi muutettu.
Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  2. 2

    Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  3. 3

    Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

  4. 4

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  5. 5

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  6. 6

    Kauniaisten uimahallin alueella keskisuuri vaarallisen aineen onnettomuus – poliisi eristi alueen

  7. 7

    Tämä tyyli kelpaisi varmasti myös armeijassa – tältä Lauri Markkanen näyttää nyt

  8. 8

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  9. 9

    Alemman keskiluokan kaasuautolle 100000 km kestotestin kautta aikain paras tulos – ”karisti kaikki epäilykset”

  10. 10

    Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  4. 4

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  5. 5

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  6. 6

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  7. 7

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  8. 8

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  9. 9

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  10. 10

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  8. 8

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  2. 2

    Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  3. 3

    Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

  4. 4

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  5. 5

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  6. Näytä lisää