3 yleisintä virhettä, joihin aloitteleva liikkuja sortuu - ”Tämä on kokeneellekin himoliikkujalle kaikkein vaikein asia uskoa”

Julkaistu:

Liikunta
Liikuntabiologi listasi aloittelevan kuntoilijan suurimmat virheet.
Kuntosalit ja lenkkipolut täyttyvät taas, kun moni tekee elämäänsä ryhtiliikkeen tai haluaa pudottaa kesäkilonsa.

Monella alkuhuuma on niin kova, että liikkumaan mennään lähes päivittäin vaikka väkisin, jotta kilot katoaisivat mahdollisimman nopeasti eikä into pääsisi laantumaan.

Se voi olla paitsi turhaa, myös vahingoittaa kehoasi.

– Moni voi huhkia hulluna mutta paino pysyä samana, jos ruokavalio ei ole kunnossa. Innostuksen iskiessä moni liikkuu myös täysillä, vaikka keho olisi eri mieltä, ja silloin voi sattua, personal trainerinakin toimiva liikuntabiologi Timo Haikarainen sanoo.

1. virhe: Ei uskota, että juuri lepo parantaa kuntoa – ja liikunta heikentää sitä 

Tätä ei moni sisäistä: liikunta on keholle aina rasitus. Heti juoksulenkin jälkeen olet hetkellisesti huonommassa kunnossa kuin ennen lenkkiä.

Kestävyysliikunnassa ja voimanharjoittelussa kunto paranee vasta, kun keho saa kerätä voimia vähintään lähtötasolle tai sen yli. Kunnon kohoaminen tapahtuu siis levossa.

– Tämä on kokeneellekin himoliikkujalle kaikkein vaikein asia uskoa. Pää sanoo, että liiku, liiku ja lepäämisestä tulee huono omatunto, Haikarainen sanoo.

Moni aloittelija saattaa myös pelätä lepopäiviä siksi, että sellaisen jälkeen liikkumaan lähteminen tuntuu usein vaikeammalta. Huuma pysyy päällä, kun tuntee tekevänsä jotain.

– Pelkästä reippaasta kävelylenkistä palautuminen vie 8–16 tuntia, Haikarainen laskee.

Joka päivä saa siis käydä kävelyllä, jos se ei ole erityisen rasittavaa.

Viisi kertaa viikossa salilla käymällä aloittelija rikkoo vain itsensä.

Jos lenkki onkin juoksua puolesta tunnista tuntiin, tavallinen kuntoilija palautuu siitä 1–2 vuorokautta. Perusliikkuja ei saisi vetäistä kympin jälkeen samanlaista lenkkiä seuraavana päivänä. Tai ylipäätään juosta.

– Se on täysin järjetöntä! Vaikka juoksulenkin mitta olisi viitisen kilometriä eli sen puoli tuntia, missään nimessä ei saa juosta joka päivä. Ja siihenhän moni innokas juoksua aloitteleva helposti sortuu. Näin kunto ei nouse lyhyttä alkupyrähdystä lukuun ottamatta, Haikarainen huomauttaa.

Myös lihas kasvaa kokoa vasta, kun se pääsee lepäämään rasituksen jälkeen. Kuntosalilla pumppaaminen rasittaa lihasta niin, että sen säikeet saattavat rikkoutua.

– Käytännössä rasitus johtaa lihaksessa pieneen tulehdustilaan. Tämän vuoksi lepo on tärkeää: vasta kun lihas alkaa rakentaa itseään uudelleen, se kasvaa. Lihaksen pitäisi saada lepoa 2–3 päivää.

– Toki seuraavana päivänä voisi treenata jotakin toista lihasta, mutta erillisiin ”jalkapäiviin” tai ”käsipäiviin” on aloittelijan turha lähteä, koska treenin tekee helposti väärin. Opittavia uusia liikkeitä voi olla kymmeniä.

– Parhaan tuloksen saa, jos malttaa ja käy salilla tasaisesti kolme kertaa viikossa ja treenaa kerralla koko kehon. Viisi kertaa viikossa käymällä aloittelija rikkoo vain itsensä.

2. virhe: Harha siitä, että kesäkilot lähtevät liikkumalla

Timo Haikarainen sanoo suoraan, että liikunta on huono laihdutusmetodi.

– Joka syksy tulee näitä ihmisiä, jotka alkavat liikkua polttaakseen kesäkilonsa, mutta jatkavat syömistä samaan malliin.

Liikunta kyllä kiinteyttää kehoa hivenen, mutta vain ruokavalio laihduttaa.

– Nämä ovat tutkimuslukuja: jos ylipainoinen keventää ruokavaliotaan kolmeksi kuukaudeksi ilman, että lisää liikuntaa yhtään, hän laihtuu 9–11 kiloa. Jos hän syö kuten ennenkin, mutta liikkuu viisi kertaa viikossa, hän laihtuu vain 2–3 kiloa.

Paras tulos on näiden yhdistämisessä. Silloin laihtuu 11–12 kiloa, siis vain vähän enemmän kuin pelkällä ruokavalioremontilla.

– Ruokavalion ylivoimaisuus unohtuu usein. Moni hikoilee pari kuukautta salilla, laihtuu pari kiloa, turhautuu, kun ei saakaan toivottuja tuloksia, ja lopettaa. Silloin myös liikunnan terveyttä edistävät puolet jäävät saamatta.

3. virhe: Liian yksipuolinen harjoittelu

Aloittelija saattaa aiheuttaa itselleen suoranaisia vammoja.

– Jos juoksee samaa lenkkiä tai tekee vain lihastreeniä päivästä toiseen, toisto voi aiheuttaa pienenpieniä vaurioita, jotka kasvavat vähitellen suuremmiksi vammoiksi. Esimerkiksi juoksijoilla akillesjänne kipeytyy helposti.

Saman harjoitteen teko samalla tavalla myös pysäyttää jossakin vaiheessa kunnon kohoamisen. Liikuntasuoritus on silloin siis turha, jos tavoitteena on kunnon kohottaminen.

Yksi jankkaavan liikunnan vaikutus on lihasten vahvistuminen vain niiltä osin, kuin niitä harjoitetaan. Kun ne lihakset, joita ei rasiteta, jäävät huomiotta ja treenattavat kasvavat, lihasten epätasapaino voi johtaa kipuihin ja kehon vääränlaisiin asentoon. Se taas aiheuttaa lisää kipuja.

– Siksi liikunnan aloittamisessa pitäisi olla aina suunnitelmallinen. Joku voi pelätä, että suunnittelu vie liikunnan ilon ja spontaanisuuden pois, mutta juuri sillä välttää sen, ettei saa itseään vielä huonompaan kuntoon, Haikarainen muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

    7. 7

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    8. 8

      Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää