Laihdutus

Kasvoiko keskivartalo kesällä? – Ravitsemusterapeutti yllättää: ”Älä laihduta!”

Julkaistu:

Jos grilliherkut, jäätelöt ja terassin antimet jumahtivat keskivartaloon, ja vaa´an lukema on noussut, voi laihdutuskuuri olla kelvoton ratkaisu.
Työvaatteiden ja farkkujen puristaessa loman jälkeen, monella voi käydä mielessä laihdutuskuuri. Ravitsemusterapeutti kuitenkin kannustaa unohtamaan pikakeinot ja panostamaan pysyvään ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan elämäntapamuutokseen. Ennen äkillisiin ruokavaliomuutoksiin ryhtymistä on hyvä pysähtyä miettimään omaa hyvinvointiaan laajemmin.

– On tärkeää ymmärtää, mistä omat kilot ovat tulleet, miksi aikaisemmat laihdutusyritykset ovat ehkä epäonnistuneet, miksi laihdutus tuntuu tärkeältä ja minkälaisia ratkaisuja on valmis tekemään oman hyvinvointinsa eteen. Motivaation on aina tultava henkilöstä itsestään, sillä ulkoiset paineet ja puhdas ulkonäkökeskeisyys johtavat usein nopeisiin ratkaisuihin ja vääriin asioihin keskittyviin kuureihin, sanoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

Nopeat muutokset eivät ole kestäviä, sillä painon tippuessa nopeasti, keho ei pysy mukana muutoksessa ja paluu vanhoihin tapoihin on edessä ennemmin tai myöhemmin.

– Tässä ei ole kyse itsekurista vaan puhtaasti biologiasta: nopean painonpudotuksen myötä aivot luulevat, että on nälänhätä, jolloin nälänhallinta ja mielitekojen vastustaminen vaikeutuu. Lisäksi, jos henkilö löytää syvemmän merkityksen ja motivaation painonhallintaan ja elämäntapamuutokseen, hän on valmiimpi tekemään töitä tavoitteensa eteen, Palssa toteaa.

Miten pysyvä muutos tehdään?

Kun ydinongelmat omassa painonhallinnassa on selvitetty, tehdään käytännön suunnitelma muutoksen toteuttamiseksi.

– Elämäntapamuutos on aina iso asia. Sen toteuttaminen vaatii hyvin käytännönläheisiä toimintaohjeita ja suunnitelmia, jotta ei ajauduta takaisin vanhoihin valintoihin. Se voi tarkoittaa sitä, että laittaa itselleen puhelimeen muistutuksen, jotta muistaa syödä välipalan hyvän ateriarytmin ylläpitämiseksi tai ostaa kaupasta terveellisiä eväitä. Tai että varaa jo etukäteen kalenteristaan aikaa tulevan viikon liikuntaharrastuksille, kuvailee Palssa.

Uusia tapoja kannattaa opetella rauhassa ja kärsivällisyyttä koetellaan. Vaikka paino putoaisi hitaasti, se on todennäköisesti pysyvämpää.

– Ihminen on laumaeläin, ja usein muutokseen ryhtyminen on helpompaa, jos tukena on vähintäänkin oma perhe tai esimerkiksi ystävä, vertaisryhmä tai alan ammattilainen. Suunnitelmassa pysyminen onnistuu, kun saa kannustusta ja apua ympäriltään eikä jää yksin, Palssa sanoo.

Ole itsellesi lempeä

Pikalaihdutuskuureihin liittyy yleensä ajatus luopumisesta. Aletaan vahtia mitä saa ja mitä ei saa syödä, jolloin hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiminen unohtuu. Palssa kehottaa olemaan lempeä itseään kohtaan. Maltillinen painonpudotus ja laajempi tavoite yleisestä hyvinvoinnista ovat usein miellyttävämpi kokemus kuin nopea pikakuuri.

– Koko elämän ei pidä pyöriä laihduttamisen ympärillä. Elämäntapamuutokseen liittyy tietty lempeys itseään kohtaan. Kun painonhallinta on vapaaehtoista ja lähtee ihmisestä itsestään, se sallii enemmän. Aika harvoin ihmisen tarvitsee silloin kieltäytyä kokonaan mistään. Tärkeintä on löytää kultainen keskitie ja sellainen elämäntapa, joka tuottaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, Palssa sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

  2. 2

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  3. 3

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  6. 6

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Savukosken erämaahan kadonneen pariskunnan mysteeri ei ota selvitäkseen – opas ohjasi oikeaan suuntaan, matkailuauto löytyi tyhjänä

  9. 9

    Tuomaksen, 55, metallinpaljastin piippasi Lopella – maan alta paljastui huima viikinkilöytö

  10. 10

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  9. 9

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

  2. 2

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  3. 3

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  6. Näytä lisää