5:2-dieetistä tehtiin kevytversio – saattaa hidastaa myös ikääntymistä

Julkaistu:

Paastoamiseen perustuva dieetti ei vain laihduta, vaan saattaa hidastaa myös ikääntymistä.
Ilouutinen kaikille niille, joille paastoaminen kahtena päivänä viikossa ei sovi: Uuden tutkimuksen mukaan viisi paastopäivää kuukaudessa riittää, jotta terveys kohenee.

Etelä-Kalifornian yliopiston eli University of Southern Californian (USC) tutkijat uskovat, että kalorimäärän vähentäminen keskimäärin viitenä päivänä kuukaudessa auttaa vähentämään riskiä sairastua syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Kyse on jaksoittaisen paaston eli suositun 5:2-menetelmän kevennetystä versiosta.

RUOKAVALION perusversiossa paastotaan kahtena päivänä viikossa ja viitenä syödään normaalisti. Kyseisessä ruokavaliossa paastopäivinä naiset voivat syödä 500:n kilokalorin ja miehet 600:n kilokalorin verran päivässä. Kahtena päivänä viikossa laihduttaja yrittää pärjätä esimerkiksi salaattiannoksella ja kasviskeitolla.

Pelkkä kalorien laskenta ja roskaruoan syöminen ei tietenkään edistä terveyttä.

– Rajatun kalorimäärän vaikutusta terveyteen on tutkittu paljon, erityisesti 1900-luvulla. Tutkimuksia kalorien vähentämisen vaikutuksesta terveyteen on tehty varsinkin jo siitä lähtien, kun on pohdittu sitä, miten sota-ajan niukkuudesta tai keskitysleiriltä saattoi selvitä elävänä ja elää pitkään, Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen erikoistutkija Heli Kuusipalo kertoo.

KALIFORNIASSA 5:2-versiota tutkineiden ryhmää johti Valter Longo. Testiryhmiin osallistuneiden ihmisten ravinnonsaanti vähennettiin neljänä tai viitenä päivänä kuukaudessa niin, että se oli 34–54 prosenttia normaalista. Muina päivinä he söivät normaalisti.

Testien tärkein tulos oli se, että ikääntymiseen liittyvien sairauksien yleistymiseen liittyvä kemikaali IGF1 väheni kolmessa kuukaudessa 24 prosenttia. Tutkimuksessa seurattiin myös hiirien vähäkalorista ruokavaliota. Tulosten mukaan koe-eläiminä toimineiden hiirien vatsarasva väheni, hiirien hermoston vanheneminen hidastui ja niiden oppimiskyky parani. Tuloksista on raportoitu USC:n verkkosivuilla ja julkaisuissa.

Longo muistuttaa, että ruokavalion toteuttaminen vaatii tarkkaa seurantaa. Hänen mukaansa diabetesta sairastavien ei pitäisi kokeilla 5:2 -dieettiä eikä sen kevyempiä versioita.

SUOMALAISTUTKIJA Heli Kuusipalo painottaa, että lisää tutkimusnäyttöä aiheesta tarvitaan.

– Lyhytaikainen kalorimäärän rajoittaminen ei todennäköisesti tuota kovin suuria terveysvaikutuksia, vaan olisi tarkasteltava ruokavalion kokonaisuutta ja sitä, että ei synny ravintoaineiden puutoksia ruokamäärän pienentyessä, Kuusipalo toteaa.

Hän muistuttaa, että myös lihastyötä tarvitaan monipuolisen ruokavalion lisäksi.

– Ruokavalion pitäisi olla mahdollisimman täysipainoinen, eli pelkkä kalorien laskenta ja roskaruoan syöminen ei tietenkään edistä terveyttä, hän painottaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  2. 2

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. 6

    Herttuatar Camilla avautui harvinaisessa haastattelussa – vietti kokonaisen vuoden lukkojen takana 90-luvulla: Näin hän selvisi

  7. 7

    Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

  10. 10

    Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. 6

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  2. 2

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. Näytä lisää