Suomalaisnaisen paino putosi rajusti – ”Ihminen ei laihdu ilman rasvoja”

Julkaistu:

Paino putosi
Mari Aulanko yllättyi rasvan positiivisista vaikutuksista.
Neljä vuotta sitten tietokirjailija ja työyhteisövalmentaja Mari Aulanko tapasi miehensä kanssa päiväkävelyllä tuttavapariskunnan, joka oli silmin nähden muuttunut edukseen.

Alkoi kysymysten tulva. Mistä laihtuminen ja energisyys oli peräisin?

– Päätimme mieheni kanssa kokeilla samaa.

Ensimmäiset kuusi viikkoa Aulangot lisäsivät rasvojen käyttöä. Hiilihydraatit tiputettiin minimiin. Voin, smetanan, rasvaisen jugurtin, oliiviöljyn, pähkinöiden ja siemenien käyttöä lisättiin, samoin luomukananmunien ja avokadon.

”Aiemmin olin sitä miltä, että karppaaminen oli hulluutta, rakastin ruisleipää ja perunaa. Söimme terveellisesti suositusten mukaan, rasvoja pihistellen, mutta paino vaan nousi.”

– Aiemmin olin sitä miltä, että karppaaminen oli hulluutta, rakastin ruisleipää ja perunaa. Söimme terveellisesti suositusten mukaan, rasvoja pihistellen, mutta paino vaan nousi.

Vatsavaivat katosivat

Nyt uusi ruokavalio toimi. Aulangolta putosi kiloja 10 prosenttia painosta, aviomieheltä vielä enemmän.

Uusi ruokavalio sisälsi entiseen malliin kasviksia – ilman perunaa. Kala, äyriäiset ja kana pysyivät uudessakin ruokavaliossa.

Kuuden viikon jälkeen hiilihydraattien määrää nostettiin jonkin verran.

Suurin yllätys oli kuitenkin ruokavalion positiiviset terveysvaikutukset.

Aulangolta katosi muun muassa diagnosoitu refluksitauti, vatsavaivat hävisivät ja korkeat sokeriarvot painuivat lähes normaaliin kolmessa kuukaudessa.

Vuoden päästä Mari Aulanko pääsi eroon verenpainelääkkeistä eikä fibromyalgiaan tai menierintautiin liittyviä kohtauksia ole enää ollut.

– Ihminen ei laihdu ellei syö myös riittävästi rasvoja, Aulanko uskoo.

Ota kantaa

Oletko laihduttanut lisäämällä rasvaa ruokavalioon?

Kyllä 37% Ei 63%
Ääniä yhteensä 30731

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty

    2. 2

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    5. 5

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    8. 8

      Teemu ja Sirpa Selänne lomalla Saint-Tropezin lämmössä – poseeraavat hempeässä yhteiskuvassa

    9. 9

      Esitä nämä 4 kysymystä kumppanillesi ja seksielämäsi paranee

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. 6

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    9. 9

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    10. 10

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reuters: Manchesterin iskusta epäillyn isä ja veljet pidätetty

    2. 2

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    5. 5

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    6. Näytä lisää