Kahden lapsen äiti Kelly, 34, laihdutti reilussa vuodessa 61 kiloa – päätti, ettei koske näihin ruokiin

Julkaistu:

Onnistuja
Englannin Suur-Manchesterissa asuva kahden lapsen äiti Kelly Burgess, 34, tapasi ahmia herkkuja kilokaupalla.
Vuodessa Kelly Burgessilla kului laskujensa mukaan jopa 5 000 voisarvea, ranskalaista suklaaleipästä ja korvapuustia.

Hän tunnustaa Daily Mailille, että saattoi aivan tavallisena päivänä syödä aamuaskereidensa lomassa kaksitoista leivonnaista. Hän piipahti hakemassa ne kaupan paistohyllystä samalla, kun vei poikansa kouluun.

Aamupalaksi meni neljä voista paahtoleipää, lautasellinen sokeroituja muroja ja kahvi sokerilla. Lounaaksi hän mikrotti valmisaterioita, kuten hapanimelää kanaa. Iltapäivällä hän saattoi syödä kokonaisen keksipaketin ja jatkaa herkuttelua illalla lasten mentyä nukkumaan.

Hänen painoindeksinsä oli 50, kun hän havahtui.

– En voi uskoa, kuinka paljon söin tuolloin, hän toteaa nyt.

– Olen kuin eri ihminen.

– Olin jämähtäyt tapoihini enkä nähnyt tietä ulos.

Oma peilikuva oksetti

Kelly alkoi lihoa 16-vuotiaana. Lasten myötä paino hiljalleen kohosi ja vuonna 2013 hän painoi jo 109 kiloa. Saman vuoden syyskuussa hän näki kuvajaisensa vaatekaupan ikkunasta ja järkyttyi. Oma olemus inhotti naista niin, että hän oksensi.

– En voinut uskoa sitä. Kotonani ei ole kokovartalopeilejä enkä ollut katsonut kunnolla peiliin pitkään aikaan. Tiesin, että asioiden pitäisi muuttua.

Hän liittyi paikalliseen laihdutuskerhoon, hylkäsi herkkunsa ja alkoi syödä terveellisemmin vihanneksia ja kotiruokaa. Viidentoista kuukauden sisällä hän oli pudottanut painostaan yli puolet, 61 kiloa.

– Vaihdoin kokonaan elämäntyyliäni.

Kaupan herkkuhyllyt ja leivoslaarit hän kiersi kaukaa ja söi välipalaksi niiden sijaan kananmunia, kinkkua ja jogurttia.

– Aloin kävellä paljon. Huomasin eron jo muutamassa kuukaudessa.

Sukulaisten oli vaikea tunnistaa

Paino tippui niin paljon, että sukulaisten oli pian vaikea tunnistaa muuttunutta naista. Perhe tuki häntä.

– Sain voimaa siitä, että poikani kertoi, kuinka ylpeä hän on minusta.

Hän kertoo haaveilleensa vuosia päivästä, jolloin voisi pitää pieniä vaatteita. Nyt se mahdollista. Kesällä hän aikoo käyttää bikineitä ensimmäisen kerran elämässään.

– Laihdutus on muuttanut elämäni. Nyt jaksan juosta poikieni perässä ja mahdun kauniisiin mekkoihin. En koskaan palaa vanhaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    3. 3

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    4. 4

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. 6

      50-vuotias mies avautuu vaietusta aiheesta: ”Olen isätön, vaikka minulla on isä”

    7. 7

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    8. 8

      Ylen toimitusjohtaja Kivinen: nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Venäläismiljardöörin 400 miljoonan euron huvijahti nähtiin Monacon edustalla – maailman suurin yksityinen purjealus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    10. 10

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    3. 3

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    4. 4

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    5. 5

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    6. Näytä lisää