Laihdutus

Uusi ruokavalio haastaa 5:2 -dieetin: ”Tässä ei eletä viikko kerrallaan”

Julkaistu:

Suosittu 5:2-dieetti on saanut haastajan. 80-20 ruokavalion periaatteeilla syödään terveellisesti ja herkutellaan.
Pilkuntarkkaa kilokaloreiden laskemista inhoaville on tarjolla laihdutuskeino, joka toimii. Kyse on 80-20-periaatteesta, joka haastaa jopa brittiläisen lääkärin ja tiedetoimittajan Michael Mosleyn luoman suositun 5:2-dieetin.

80-20 korostaa sitä, että 80 prosenttia aterioista on ravitsemuksellisesti oikeaoppisia ja terveellisiä, jolloin loput voivat olla mielihalujen mukaisia tai pikemminkin niillä voi syödä ”huoletta mitä tahansa”.

5:2 sen sijaan on jaksoittainen paasto: kahtena päivänä paastotaan ja viitenä syödään normaalisti. Paastopäivinä kehotetaan naisia syömään 500 kilokaloria ja miehiä 600 kilokaloria päivässä.

80-20-periaatteesta on kirjoitettu yhdysvaltalaislehdissä viime aikoina paljon. Se on saanut suosiota muun muassa siksi, että mallimaailmasta tuttu Miranda Kerr ja tunnettu personal trainer Yumi Lee kuuluvat periaatteen kannattajiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ravitsemusyksikön tutkijan Heli Kuusipalon mukaan 80-20-periaate kuulostaa henkisesti helpommalta kuin 5:2-dieetti.

– Katson asiaa kansanterveyden näkökulmasta eli siitä, että ruokavalion kokonaisuus on tärkeä terveyden kannalta. Minun olisi itse vaikea mitata joidenkin lukujen periaatteita, mutta äkkiseltään kuulostaa oikein hyvältä, että jos esimerkiksi arkisyöminen olisi kunnossa, voisi viikonloppuisin ottaa rennommin, Kuusipalo sanoo.

Kuusipalo suhtautuu suopeasti 80-20-periaatteeseen, varsinkin sen laajakatseisuuteen.

– Siinä mielessä 80-20-periaatteesta on 5:2:n kilpailijaksi, että tässä ei eletä viikko kerrallaan, vaan ajatellaan isompia kokonaisuuksia – ja puhutaan aterioista, ei siis yksittäisten päivien syömisistä, Kuusipalo painottaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että terve järki on tarpeen 80-20-periaatteen noudattajille.

– Nimenomaan tuo ”huoletta mitä tahansa” on hullusti ajateltu. Kyse tietysti on siitä, kuinka usein huolettomuus toistuu, hän sanoo.

Kovin pitkään 20 prosentin huolettomuuskaan ei sentään voi Kuusipalon mukaan jatkua.

– Se voi toteutua kummitädin synttäreillä tai kesäristeilyllä, mutta ei esimerkiksi kuukauden mittaisella kesälomalla, jolloin iltapalana on makkaraa ja koppa kaljaa useina iltoina viikossa. Mikä nyt on tietysti maalaisjärjellä selvä, hän muistuttaa.

Molemmilla keinoilla voi asiantuntijan mukaan laihtua.

80-20-periaatteen etuja voisi luonnehtia niin, että jokaista ateriaa ei tarvitse valmistaa kotona ja että juhlissa saa syödä palan kakkua. Se sopii hyvin yhteen sen kanssa, että terveellinen syöminen on elämäntapa eikä dieetillä tavoitella täydellisyyttä.

5:2-dieetin on puolestaan muutamissa tutkimuksissa todettu alentavan verenpainetta.

Suosikkidieettien faktat

5:2-dieetti: Syödään kahtena päivänä vain 500 kilokalorin edestä ja muina päivinä normaalisti.

Miehet voivat syödä 600 kilokaloria. Paastopäivät eivät

saa olla peräkkäisinä päiviä. Paastopäivän kalorit kannattaa hankkia ruoasta, joka täyttää mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman vähillä kaloreilla. Tämä onnistuu esimerkiksi proteiinipitoisista, vähärasvaisista raaka-aineista kootuilla annoksilla.

80-20-periaate: Jokaisen aterian ei tarvitse olla ravitsemuksellisesti mahdollisimman laadukas ja terveellinen, kunhan valtaosa on. Riittää kun 80 prosenttia ruokailuista koostuu järkevistä valinnoista ja loput 20 prosenttia valinnoista antaa tilaa herkuttelulle ja pienille mieliteoille.

Näin syöt 80-20 dieetillä

Australialainen ravitsemusterapeutti Teresa Boyce opastaa Body+Soul-lehdessä, miten 80-20-dieetissä käytännössä syödään.

Boycen mukaan helpoin tapa varmistaa, että syö terveellisiä ruokia, on ajatella sateenkaarta: jos lautanen on täynnä erivärisiä tuoreita tuotteita, ollaan oikealla tiellä. Boycen mukaan terveelliset ateriat voivat näyttää vaikka tältä:

Aamiainen: kvinoapuuroa kanelin, tuoreiden marjojen, goji-marjojen, chia-siementen ja luonnonjogurtin kanssa.

Lounas: Lämmintä kanasalaattia salaattisekoituksen, porkkanoiden, pavunitujen, mustien papujen, tuoreiden yrttien, avokadon ja lime-kastikkeen kanssa.

Päivällinen: Manteleilla kuorrutettua kalaa ja höyrytettyjä sesongin vihanneksia.

Välipala: Tuoreita sesongin hedelmiä, pähkinöitä, raakakaakaopalloja.

Boycen mukaan hyvä tapa noudattaa periaatetta on syödä terveellisesti arkipäivinä ja herkutella viikonloppuna. Lupa herkutella ei tarkoita, että loput 20 prosenttia aterioista voi syödä mitä vain: annoskokoja tulee silti tarkkailla ja pyrkiä siihen, etteivät kaikki herkut sisällä runsaasti sokeria ja rasvaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. 6

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    7. 7

      Tässä ovat Suomen vaarallisimmat risteykset – HS: Helsinki ylivoimainen ykkönen

    8. 8

      Kymmenien kilometrien hurja takaa-ajo Ylivieskassa – neuvokas kuorma-auton kuljettaja katkaisi epäillyn rattijuopon tien

    9. 9

      Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

    10. 10

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    9. 9

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    10. 10

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. Näytä lisää