Kati laihdutti 64 kiloa - "Tiesin, ettei kroppa kestä enää kauan"

Julkaistu:

Viikon onnistuja
Kokkolalainen Kati Jylhä pudotti yli 60 kiloa ja löysi vihdoin itsensä.
Kokkolalainen Kati Jylhä onnistui siinä, mistä kauan haaveili. Hän pudotti yli 60 kiloa ja löysi itsensä. Viime kesänä hän voitti Cambridge-laihdutusohjelman Suomen osakilpailun ja toissa viikolla hän edusti kotimaataan Iso-Britanniassa kansainvälisessä kilpailussa. Voitto meni muille, mutta hyvä mieli jäi.

Laihtumisen myötä löytyi myös liikunnan ilo.

- Olen oppinut juoksemaan ja nauttimaan siitä. Seuraavaksi haaveilen puolimaratonista.

Kipinän laihtumiseen hän sai tuttavaltaan, joka oli onnistunut Cambridge-ohjelmalla. Kati päätti kokeilla samaa.

- Tilanne oli kestämätön. Liikkuminen oli hankalaa, olo tukala eikä sopivia vaatteita tahtonut löytyä. Tiesin, ettei kroppa kestä enää kauan.

Vielä vuonna 2009 hän painoi 117 kiloa. Seuraavan vuoden jouluna hän oli jo normaalipainossa. Keväällä 2011 hän pääsi unelmapainoonsa, 57 kiloon. Varresta oli lähtenyt 60 kiloa.

Elämä yllätti onnellisesti, Kati tuli raskaaksi. Siitä hän ei voinut aiemmin sairaalloisen ylipainoisena edes haaveilla. Vauva-aikana kilot alkoivat kuitenkin palata. Kati osasi onneksi hakea apua.

- Laihduttaminen oli tosi helppoa. Luulin, että syöminen on kontrollissa, mutta viime vuosi osoitti, että opettelemista on vielä.

Vauva-aikana kertyneestä painosta putosi viime kesänä personal trainerin avulla viimeisetkin seitsemän kiloa. Nyt Kati painaa alle 53 kiloa ja on 64 kiloa kevyempi kuin mitä oli isoimmillaan. Hän haluaa keveyden olevan lopullista.

- Kaloreiden laskeminen on yhä tosi hyvä kaveri. Olen hoksannut, että tämä on matematiikkaa. Jos halua on, niin paino pysyy hallinnassa. Se vaatii opettelua ja sitkeyttä.

Hän myöntää, että repsahduksia tulee varmasti, mutta ne eivät saa lannistaa.

Katia kuunnellessa ei uskoisi, että vahvaa ja positiivista naista on kiusattu pahoin suuren osan hänen elämästään. Kati kuuli ensimmäisen kerran olevansa lihava, kun hän oli kylässä mummonsa luona lapsena.

- Leikin lattialla ja kuulin, kun hän keskusteli kodinhoitajan kanssa. He katsoivat minua ja päivittelivät, että kylläpä siinä on ruma ja lihava lapsi. Pahinta oli, että he puhuivat kuin en ymmärtäisi.

Sen jälkeen hän on kuullut saman liian monta kertaa eri ihmisiltä: tyhmä, ruma ja lihava.

- Kun toistetaan päivästä ja vuodesta toiseen samaa, siihen alkaa uskoa.

Kiltti ja tunnollinen tyttö upotti kiusaamisen aiheuttaman surun ja vihan syömiseen.

- Äitiyden myötä olen ymmärtänyt, että suhteeni ruokaan oli vääristynyt. En syönyt nälkääni, vaan nielin tunteita.

Käytösmalli jatkui läpi elämän. Hän eli tyhjillä kaloreilla, karkilla ja pullalla. Joulukonvehteja saattoi hujahtaa kymmenen kiloa, osan hän söi miehensä kanssa ja osan salaa.

- Olen tähän asti hillinnyt tunteita, joten ruoka on ollut se, jossa olen voinut vetää överit. Nyt olen ajatellut tehdä toisinpäin. Annan itseni tuntea.

Nyt hän purkaa kokemuksiaan terapiassa. Pitää opetella uusi malli toimia, jotta ei ajautuisi takaisin samaan.

- Isoin juttu ei ole, että totun peilikuvaani tai osaan etsiä XS-vaatteita. Suurin työ on, että opin sanomaan ei, pistämään rajat ja puolustautumaan.

Katin mies on tukenut häntä koko ajan.

- Me rakastuimme, kun olin ylipainoinen. Hän näki muutoksen ja seisoi koko ajan rinnallani, tuki ja kannusti. Ilman häntä en olisi onnistunut.

Katilta on kysytty, tekeekö laihtuminen onnelliseksi. Hänen tapauksessaan ei.

- Minulla piti olla onni ennen kuin pystyin laihduttamaan.

Oletko sinä onnistunut tavoitteessasi? Muuttanut elämäsi suuntaa? Laihtunut, lähtenyt huonosta suhteesta, hoksannut vihdoin unelma-ammattisi tai löytänyt vihdoin mutkien kautta uuden suunnan elämällesi? IS etsii viikon onnistujaa!

Lähetä tarinasi, siihen liittyvät kuvat osoitteeseen lifestyle@iltasanomat.fi. Julkaisemme parhaat!
Näitä luetaan!
  1. 1

    Saksalaiskuski kolaroi voimalla, pää retkahti osumasta – F1-harjoitukset keskeytettiin

  2. 2

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  3. 3

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  4. 4

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  5. 5

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  6. 6

    Kesän lämpöennätys rikki – Täällä helleraja paukkui huippulukemiin

  7. 7

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  8. 8

    Jätekasa paloi Turussa – Vaaratiedote pärähti soimaan myös Savossa ja Lapissa

  9. 9

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  10. 10

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  9. 9

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  10. 10

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Saksalaiskuski kolaroi voimalla, pää retkahti osumasta – F1-harjoitukset keskeytettiin

  2. 2

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  3. 3

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  4. 4

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  5. 5

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  6. Näytä lisää