Riikka laihdutti 32 kg – katso mieletön muutos!

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuntokuuri
Turkulainen Riikka, 30, aloitti työkaverin houkuttelemana elämänmuutoksen ja laihtui yli 30 kg.

Riikka, 30 v.

Paino ennen: 90 kg. Nyt: 58 kg.

"Olen 30-vuotias terveydenhoitaja Turusta. Aloitin elämäntaparemontin vuonna 2009, kun työkaveri houkutteli minut mukaansa Painonvartijoihin. Olen 163 cm pitkä ja painoin tuolloin 90 kg. En ollut ajatellut painon pudottamista, koska en kokenut olevani lihava.

Muutin Turkuun töiden perässä vuonna 2006, jolloin painoin 65 kg. En tuntenut kaupungista ketään, ja illat menivät yksin sohvalla herkutellen. Liikuntaa en harrastanut ollenkaan. Painoa kertyi pikkuhiljaa.
Painonvartijoihin mennessäni ajattelin aluksi, että "onpahan edes yhtenä iltana jotain tekemistä". Pikkuhiljaa kuitenkin innostuin, kun painoa alkoi tippua. Lisäsin myös liikuntaa, aloin käydä jumpissa ja kävelyllä.

Vuonna 2010 keväällä painoni olin saavuttanut tavoitepainoni, joka oli 65kg. Painonvartijat jäi, ja painoa alkoi taas tulla pikkuhiljaa takaisin. Liikuntaa harrastin edelleen, mutta syöminen alkoi repsahtaa ja lihoin vuodessa vajaat kymmenen kiloa.

Sitten vihdoin havahduin ja aloin taas seurata syömistäni. Jätin pois pastan, perunan ja leivän. Muutoen söin monipuolisesti ja herkuttelinkin välillä. Innostuin myös juoksemisesta. Se on edelleen intohimoinen harrastukseni. Laihduin nopeasti, ja reilussa puolessa vuodessa painoni tippui 20 kg.

Nyt olen pari vuotta painanut 58 kg. Harrastan edelleen aktiivisesti liikuntaa ja valmistuin personal traineriksi tänä vuonna. Syömisen kanssa en ole enää niin tarkka. Ruokavalioon on taas kuulunut pasta, peruna ja leipä. Paino ei enää heilahtele, vaikka herkuttelen tai pidän silloin tällöin treenitaukoa. Uskon siis vihdoin saavuttaneeni ns. oman painoni.

Toivon, että voin molemmissa ammateissani hyödyntää kokemuksiani ja oppejani sekä olla esimerkkinä muille. Painonpudottaminen ei ole vaikeaa, mutta tasapainon löytäminen vie aikaa ja vaatii uskoa itseensä."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    4. 4

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    5. 5

      Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

    6. 6

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    7. 7

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    10. 10

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    9. 9

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    4. 4

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    5. 5

      Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

    6. Näytä lisää