Opettaja kertoo kirjassa: Laihduin McDonalds'in ruuilla 25 kiloa

Amerikkalainan John Cisna söi kaksi kuukautta McDonald'sissa ja laihtui 25 kiloa, kirjoittaa Business Insider.
Amerikkalainen dokumentaristi Morgan Spurlock söi 30 päivän ajan pelkästään McDonald'sissa ja teki kokeilustaan tunnetuksi tulleen Super Size Me-elokuvan. Spurlock lihoi kuukauden ajan noin 11 kiloa ja hänen yleinen terveydentilansa laski huimasti.

Dokumenttielokuvan innoittamana Yhdysvaltojen Iowassa asuva tiede-aineiden opettaja John Cisna päätti tehdä vastaavanlaisen kokeilun. Tulos oli kuitenkin hyvin toisenlainen: Cisna laihtui peräti 25 kiloa syötyään ainoastaan McDonalds'issa kahden kuukauden ajan.

- Voin syödä mitä tahansa McDonad'sin ruokaa, kunhan vain teen viisaita valintoja annoksien tasa-painottamiseksi, Cisna sanoi paikalliselle KCCI8 Newsille tammikuussa.

Cisna julkaisi kokeilustaan kirjan huhtikuussa. Sen ydinsanoma on, ettei pikaruokalat tee ihmisiä ylipainoisiksi, vaan päivittäiset valinnat. Cisna noudatti kahden kuukauden ajan tarkkaa päivittäistä 2000 kilokalorin suunnitelmaa. Hän myös käveli joka päivä 45 minuutin ajan.

Tyypillinen Cisnan päivän menu näytti tältä:

Aamupala: Kaksi Egg White Delight-hampurilaista, yksi annos puuroa sekä maitoa.

Lounas: Salaatti.

Illallinen: Perinteinen hampurilaisannos ranskalaisilla. Cisnan suosikki oli Big Mac.
 
Ei suositeltavaa

Vaikka Cisnan McDonald's-dietti auttoi häntä laihtumaan, se ei missään nimessä ole suositeltava. Amerikkalaiset ravintoasiantuntijat painottavat, että pikaruoka sisältää runsaasti terveydelle haitallisia aineita, eikä terveellisyys ole mitattavissa kiloissa. Esimerkiksi pikaruokaketjun puuro sisältää Business Insider -lehden mukaan enemmän sokeria kuin pussillinen M&M's-karkkeja. McDonald'sin terveellisimpänä ruokana pidetty McWrap sisältää 1280 milligrammaa natriumia. Se on enemmän kuin puolet aikuiselle tarkoitetusta päivittäisestä natrium-suosituksesta, Business Insider kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. 6

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    7. 7

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    6. Näytä lisää