Kuiduistako lääke lihavuuteen?

Julkaistu:

PAINONHALLINTA
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet selvittämään mekanismin, jolla ravintokuidut vaimentavat ruokahalua. Löydön uskotaan johtavan liikalihavuutta torjuvan lääkkeen kehittämiseen.
Ravintokuitujen on jo aiemmin tiedetty vaikuttavan myönteisesti suoliston toimintaan ja painonhallintaan. Niitä on kasvikunnan tuotteissa, kuten viljoissa, vihanneksissa, marjoissa, hedelmissä, pähkinöissä, siemenissä ja palkokasveissa.

Ihmisen elimistöön vapautuu kuitujen sulaessa asetaattimolekyyleja. Lontoolaisen Imperial Collegen tutkijat seurasivat asetaatin reittiä suolistosta maksan ja sydämen kautta näläntunnetta säätelevään aivojen hypotalamukseen. Siellä asetaatti saa aikaan signaalin, joka kertoo elimistölle, milloin on aika lopettaa syöminen.

Tutkimusta johtaneen professori Gary Frostin mukaan eurooppalaiset syövät keskimäärin 15 grammaa kuitua päivässä. Kivikaudella määrä oli jopa 100 grammaa päivässä.

- Nyt suosimme vähäkuituisia valmisaterioita vihannesten, palkokasvien ja muiden kuidun lähteiden sijaan. Valitettavasti ruuansulatusjärjestelmämme ei vielä ole kehittynyt sietämään tätä modernia dieettiä ja yhteensopimattomuutta, jotka edistävät nykyistä lihavuusepidemiaa. Tutkimuksemme osoittaa, että asetaatin vapautuminen on keskeisessä osassa siinä, kuinka kuitu vähentää ruokahalua. Tämä voi auttaa tutkijoita taistelemaan ylensyömistä vastaan, Frost kertoo Imperial Collegen tiedotteessa.

Tutkimuksessa selvisi myös, että asetaatti vähentää ruokahalua, kun sitä annostellaan suoraan verenkiertoon, suolistoon tai aivoihin. Tutkijoiden haasteena on nyt kehittää keino, jolla asetaatin määrää voitaisiin lisätä elimistöön ihmiselle turvallisessa muodossa. 

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pitää tuoretta tutkimustulosta erittäin kiinnostavana, nimenomaan mekanismin selvittämisen kannalta.

- Todennäköisesti kuidun, nälänsäätelyn ja painonhallinnan välillä on muitakin yhteyksiä. Totta kai tämä voi johtaa joihinkin jatkokehitelmiin, tosin niiden suhteen olen jo paljon skeptisempi, Fogelholm sanoo.

Hän kertoo karsastavansa sitä, että ruuasta eristetään jokin tietty aine, jonka ajatellaan ratkaisevan ongelmia.

- Kuitupitoinen ruoka on yhteydessä painonhallintaan ja terveyteen, mutta voi olla, että se kuitu ei ole ainoa asia, joka sitä selittää. Ylipäätään ruuassa on paljon enemmän terveyteen vaikuttavia asioita, kun me pystymme tällä hetkellä tunnistamaan.

Suomalaisten kuidunsaanti on tällä hetkellä vajaat 20 grammaa vuorokaudessa. 25–35 gramman saantisuositukseen yltäminen on Fogelholmin mukaan vaikeata, mutta täysin mahdollista. Se vaatii vihannesten ja hedelmien huomattavaa lisäämistä ruokavalioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    4. 4

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    5. 5

      Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

    6. 6

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    7. 7

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    8. 8

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    9. 9

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    10. 10

      Poliisi epäilee: Osakas kavalsi yhtiön omaisuutta – 100 000 euroa omille ja vaimon tileille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    9. 9

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    10. 10

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    3. 3

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    4. 4

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    5. 5

      Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

    6. Näytä lisää