Professori Aftonbladetissa: Väännä lämmöt kotona alas - laihdut

Julkaistu:

Aftonbladetin haastattelema ruotsalaisprofessori on tutkinut, kuinka kylmyys vaikuttaa kehomme toimintaan.
Monet viimeaikaisista tutkimuksista osoittavat, että kylmyys voi kiihdyttää aineenvaihduntaa jopa 30 prosentilla.

- Olemme havainneet, että kylmä vaikuttaa hyvin paljon aineenvaihduntaan, sanoo Linköpingin yliopiston sisätautiopin professori Fredrik Nyström lehdessä.

Professori Nyström tutki asiaa seuraamalla opiskelijoiden aineenvaihdunnan muutoksia kylmässä. Koe kesti kuusi viikkoa. Opiskelijoille tehtiin magneettikuvaus ennen, kokeen aikana ja sen jälkeen.

Osa testattavista piti yllään ns. lämpökalsareita. Niiden, jotka pitivät yllään kyseisiä pöksyjä, aineenvaihdunta hidastui, ja painoa oli hankalampi pitää.

- Löysimme siis tuloksia, joiden mukaan paino voi nousta, ellei anna itsensä palella silloin tällöin, professori sanoo.

Laske lämpötilaa

Kotona lämpötilan laskemisella on siis paitsi taloudellinen myös laihduttava vaikutus.

- Pidä lämpötila 18 - 19 asteessa. Silloin energiankulutuksesi on suurempi, sanoo hollantilaistutkija Wouter van Marken Lichtenbelt.

Hän on myös julkaissut hiljan tutkimuksen, jonka mukaan aineenvaihdunta lisääntyy viileämmässä ympäristössä.

Vinkit, kuinka saat kylmää

Aftonbladet listasi lisäksi viisi vinkkiä, joiden avulla voit kylmettää itseäsi ja kiihdyttää aineenvaihduntaasi.

1. Käy kylmässä suihkussa.

2. Laske sisälämpötilaa parilla asteella, ainakin yöksi.

3. Juo kylmiä juomia.

4. Vaihda yllesi kevyemmät vaatteet muutamaksi tunniksi päivässä, jotta kroppasi jäähtyy.

5. Ulkoile mahdollisimman paljon - varsinkin talvisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    6. 6

      Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

    7. 7

      Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

    8. 8

      Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

    9. 9

      Yhdysvaltalaislehti listasi 50 maailman luonnonihmettä – listalle mahtui myös yksi kohde Suomesta

    10. 10

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

    6. Näytä lisää