Kekkos-dieetti: "Uskokaa tai älkää, neljä kiloa lähtenyt kahdessa viikossa"

Kekkosen kuuri
112 kiloa tasan. Neljä kiloa lähtenyt jo.
Kahdessa viikossa, uskokaa tai älkää.

Kekkosen päiväkirjasta 23.tammikuuta 1962:

”Sain kuulla (G:n kautta) että Hrustshev on erittäin tyytyväinen vaalin tulokseen ja lähettää minulle terveisensä. Vaalivoitto minun ansiotani. En olisi uskonut näin suureksi koituvan.

Ensimmäistä kertaa sodan jälkeen kansan enemmistö on asettunut selvästi uuden ulkopoliittisen suuntauksen taakse, tähän saakka se on rakentunut eräiden henkilöiden varaan.

NL:ssa on Molotovin ryhmällä jatkuvasti kannatusta. Vanhat eivät hyväksy rinnakkaiselon linjaa, pitävät voimaa ja väkivaltaa kommunismin etenemisen edellytyksenä. Molotov on puoluekokouksen jälkeenkin ajanut tätä suuntausta.

Ei hyväksy lirkuttelua porvareiden kanssa eri maissa. Ei ole muuta keinoa kuin Molotovin ryhmän tuomitseminen. Hrushtsev ei halua olla oikeudenkäynnin aikana Moskovassa, jossa siis parhaillaan Molotov ym. olisivat tuomittavina. Tuomiot loppuviikosta tai ensi viikon alussa. Kuolemantuomio?

Talouselämässä kaikki hyvin, mutta maatalous huono, niin huono, että "ei kehtaa puhuakaan".

24.1 saunassa Simonen, Simonen, Martin, Uoti ja V. Rantanen. Olivat pettyneitä, mutta toivoivat saavansa 4-7 kansanedustajaa. Tanner ja Pitsinki eivät aio alistua. Skog on menettänyt täysin tasapainonsa. Pyysivät, että ottaisin häneen yhteyden.”

Miettikääpä näitä. Huomenna sama aika, samalla Kekkos-kanavalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. 6

      Kulttuuriministeriksi uumoiltu Sampo Terho sai haastajan – Niikko ilmoittautui perussuomalaisten ministerikilpaan

    7. 7

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

    10. 10

      Tällainen on Pohjois-Korean ohjusuhka – ja näin siihen varaudutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    9. 9

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    10. 10

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Henkilöauto törmäsi rekkaan Öljytiellä – mies kuoli

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    6. Näytä lisää