Lotta Backlund laihtui 30 kiloa ja juoksi puolimaratonin - näin hän on muuttunut

Laihis
Koomikko ja tuottaja Lotta Backlund oli jo vuosi sitten 28 kiloa kevyempi kuin muutamaa vuotta aiemmin.
Kuluneen vuoden aikana kiloja on lähtenyt vielä kaksi lisää. Backlundin totaalisen elämänmuutoksen salaisuus on klassinen "syö vähemmän, liiku enemmän".

- Vuosi on mennyt hyvin, samalla tavalla kuin edellisvuosikin, Backlund kertoo.

Äitiyslomalla Backlund käveli paljon samalla, kun perheen lapsi nukkui rattaissa. Nyt Backlund myös juoksee muutaman kerran viikossa. Syyskuussa hän juoksi puolimaratonin.

Backlund noudattaa normaalia, terveellistä ruokavaliota. Hän ei kiellä itseltään myöskään satunnaisia herkkuhetkiä.

- Saa välillä vetää överitkin, kunhan niitä ei tee koko ajan, Lotta kertoo painonhallintafilosofiastaan.

Katso kuvat Lotasta vuosien varrelta!

Ilta-Sanomat julkaisee tammikuun ajan joka päivä verkossa kuntoiluun, hyvään oloon ja laihdutukseen liittyviä juttuja. Annamme myös kevyitä ruokaohjeita. Lisäksi toimittaja Seppo Varjus testaa ja pitää päiväkirjaa Kekkos-dieetistä.

  • Laihis

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. 6

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    7. 7

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    8. 8

      Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    5. 5

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    6. Näytä lisää