Tihkaiseeko laihdutuskuuri? Kokeile uutta konstia - "Vahva psykologinen puoli"

LIV
Puhelinsovellus voi tutkijan mukaan olla tehokas apu laihdutuksessa.
Älypuhelinten aikakaudella hyvin monet asiat hoituvat kännykällä. Nyt myös laihduttaminen. Puhelimiin on ladattavissa erilaisia laihdutukseen, ravintoon ja terveyteen liittyviä applikaatioita. Laihduttajille on olemassa muun muassa sovelluksia, joissa kuvataan kännykkäkameralla kaikki syödyt ateriat tai merkataan ylös liikuntakerrat.

Toiset sovellukset pitävät huolta ateriarytmeistä tai laskevat kaloreita.
Dosentti Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopiston Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta pitää sovelluksia erittäin käyttökelpoisina ja tehokkaina apuvälineinä painonhallinnassa ja laihdutuksessa.

- Laihduttamiseen keskittyvistä mobiilisovelluksista erinomaisia ovat ne, joissa asiantuntija seuraa ja ohjaa käyttäjää. Kun käyttäjä saa asiantuntevaa ja henkilökohtaista palautetta, tämä voi olla hyvin tehokasta, Erkkola sanoo.

Osassa sovelluksista asiantuntijat antavat palautetta lähes reaaliaikaisesti käyttäjän kuvista ja kirjauksista. Toisissa sovelluksissa palautetta tulee asiantuntijoiden aiemmin tallentaman tietojärjestelmän kautta.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on ottanut käyttöön suomalaisen MealTracker-nimisen palvelun. Siinä tallennetaan sovellukseen valokuvat kaikista syödyistä aterioista. Opiskelijoita on kannustettu käyttämään palvelua yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa, mutta myös aivan omin päin.
Sovelluksesta on selvää hyötyä, vaikka sitä käyttäisi itsenäisesti.

- On eri fiilis, jos kasaat lautasta ja tiedät, että otat siitä kuvan, kun jos vain nappaisit huolimattomasti jotain kaapista, sanoo YTHS:n viestintäpäällikkö
Sari Krappe.

Lautaselle tulee hivutettua lisää väriä ja mietittyä oikeaoppista lautasmallia.
Siinä on vahva psykologinen puoli, Krappe pohtii.

Nuoremmalle sukupolvelle älypuhelin on usein luonteva tapa tehdä kaikkea. Helppokäyttöisyys ja pelillisyys voivat osaltaan innostaa käyttämään sovelluksia. Maijaliisa Erkkola on mukana Helsingin yliopiston tutkijaryhmässä, joka selvittää älypuhelimella pelattavan ravitsemuspelin vaikutusta nuorten ruokailutottumuksiin.

- Ennakkotulokset kertovat, että sovellukset voivat olla tehokas tapa saada aikaan elintapamuutoksia nuorissa miehissä, joita on perinteisesti ollut vaikea saada innostumaan, Erkkola sanoo.

- Osaa ihmisiä koukuttaa elintapamuutoksessakin se, että voi kilpailla jossakin systeemissä, Erkkola pohtii.

Sovelluksissa on paljon käyttökeinoja, eikä kaikkea mihin niitä voidaan käyttää, ole vielä edes keksitty.

- Esimerkiksi ravitsemusterapeuteille sovellukset ovat mahtava väline, Erkkola sanoo.

Eeva-Maria Hooli
  • Liv Hyvinvointi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Ariana Grande rikkoi hiljaisuuden – twiittasi järkyttyneenä Manchesterin iskusta: ”Olen sanaton”

    6. 6

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä

    9. 9

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    10. 10

      Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Ariana Grande rikkoi hiljaisuuden – twiittasi järkyttyneenä Manchesterin iskusta: ”Olen sanaton”

    6. Näytä lisää