Tällainen on Karita Tuomolan treeniviikko

Julkaistu:

Tammikuu merkitsee monelle elämäntapaparannuksen paikkaa, mutta Karita Tykkä (o.s. Tuomola) pitää kunnostaan huolta läpi vuoden. Jopa jouluaattoon kuului lenkki ähkyn taltuttamiseksi.

- Ihmisten pitäisi pyrkiä urheilemaan normaaliarkena, silloin muutaman päivän herkuttelu ei ole vaarallista. Kukaan ei liho parissa päivässä, ja nesteistä pääsee helposti eroon, Karita toteaa.

Monelle rasvanpoltto kuuluu luonnollisesti joulunjälkeiseen elämään, ja prosessia voi tehostaa helpolla niksillä.

- Joulun jälkeen voisi olla hyvä ottaa rasvaa polttavaa lisäravinnetta. Ennen aamulenkkiä se saa elimistön ja rasvanpolton hyvin käyntiin, Karita neuvoo.

Urheilun lisäksi Karita kiinnittää huomiota ruokavalioon: puhtaat raaka-aineet, keitot, salaatit ja hedelmät sekä kalaa ja kanaa.

- Ja omenat tietysti kuorineen, sillä siellä ne kaikki vitamiinit ja kuidut ovat, Karita jatkaa.

Vaikka Karita vaikuttaakin superihmiseltä, myös hänellä on haasteensa terveellisen elämän ylläpitämisessä. Ravintotiedosta ja urheilullisesta elämästä huolimatta arjen kiireissä tulee helposti myös takapakkia.

- Epäsäännöllinen syöminen on paheeni. Pinna kiristyy, kun unohdan syödä päivällä, ja se näkyy omassa olossa. Toinen asia on unen määrä, viikolla yöunet saattavat jäädä neljään tuntiin, vaikka kahdeksan tai yhdeksän tuntia olisi tarvitsemani määrä.

Kaikille epäsäännöllisen syömisen kanssa painiskeleville Karita suosittelee töihin eväitä.

Vaikka Karitaa onkin tituleerattu vielä vuosia missikruunun jälkeen Suomen kauneimmaksi naiseksi, on hänelläkin ollut miettimistä oman olemuksensa kanssa.

- Jos omat vaatteet alkavat ahdistaa, tulee tarve laihduttaa. Samaten jos joku peilikuvassa ärsyttää. Olen kuitenkin pehmentynyt suhteessa itseeni ja nykyisin useimmiten tyytyväinen siihen miltä näytän, Karita sanoo.

Karitan urheiluviikko

Maanantai: Tunnin aamulenkki koirien kanssa, puolitoista tuntia hot joogaa.

Tiistai: Tunnin aamulenkki koirien kanssa, puolitoista tuntia hot joogaa.

Keskiviikko: Tunnin aamulenkki koirien kanssa, Imperial Health Clubilla venyttely ja hieronta.

Torstai: Tunnin aamulenkki koirien kanssa, puolitoista tuntia hot joogaa.

Perjantai: Kevyt tunnin kuntosaliharjoittelu, 20 minuutin palauttava uinti.

Lauantai ja sunnuntai: Tunnin aamulenkki koirien kanssa, lepo muusta harjoittelusta.

  • Laihdutus
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Facebook aktivoi Turvallisuustilan Turun puukotussarjan vuoksi

  9. 9

    Pääministeri Sipilä Turun puukotuksista: ”Poikkeuksellinen ja vakava tapaus”

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  5. 5

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. Näytä lisää