Kehossa piilevä rasva tunnistetaan uudella laitteella

Julkaistu: , Päivitetty:

Tutkijat ovat kehittäneet sähkömagnetiikan avulla toimivan laitteen, jolla voi selvittää sisäelinten ympärille kertyneen rasvan määrän.
Kehon sisällä piilevää rasvaa ei näe ihmisestä ulkoapäin, ja siitä voi aiheutua terveysongelmia myös hoikille ihmisille.

Sisäelinten ympärille kertynyt rasva lisää riskiä sairastua metaboliseen oireyhtymään, joka voi olla muun muassa syövän ja diabeteksen takana.

Metabolisen oireyhtymän merkkejä ovat esimerkiksi kohonnut verenpaine, keskivartalolihavuus sekä muutokset sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa.

Uuden laitteen toimivuutta testataan lähiaikoina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Professori Raimo Sepponen Aalto-yliopistosta kertoo, että laite on mahdollista saada kaupalliseen käyttöön aikaisintaan vuonna 2015.

Sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa mitataan nykyään magneettikuvauksilla ja röntgentomografialla. Niitä pidetään kuitenkin kalliina rutiinikäyttöön.

Sepposen mukaan uudet laitteet olisivat niin edullisia, että niitä olisi varaa hankkia tavallisille terveysasemille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

    4. 4

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    5. 5

      Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

    6. 6

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    7. 7

      Huippuasiantuntijalta kova lausunto Stanley Cupin finaalien alla – Pekka Rinne saa poikkeuksellista suitsutusta

    8. 8

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    9. 9

      20 ainutlaatuista ilmakuvaa presidentti Mauno Koiviston hautajaisista – 30000 kerääntyi saattamaan

    10. 10

      Krista Kosonen kohauttaa seksikkäänä tanssityttönä – viettelevä juliste julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    9. 9

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

    4. 4

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    5. 5

      Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

    6. Näytä lisää