Lenkkikengät vaihtoon?

Julkaistu:

Kävely- tai juoksuharrastus ei kuulu välineurheilun piiriin samalla tavalla kuin golf tai monet muut lajit, joissa välineistöllä voi olla suurikin merkitys onnistumisten ja lopputuloksen kanssa. Lenkkeilystä tulee kuitenkin mukavampaa, jos jalassa ovat sopivat jalkineet, jotka tukevat ja vaimentavat mukavasti tärähdyksiä.

Kauppojen hyllyt ovat täynnä erilaisia ja -merkkisiä jalkineita, joista voi olla vaikea valita itselleen sopivimmat. Tässä onkin MayoClinic.com -terveyssivuston listaamia ohjeita, joilla lenkkeilyharrastukseen sopivat jalkineet löytyvät todennäköisemmin.

Tunnista lattajalatKasta jalkasi veteen ja astu paperille. Jos jalanjälkesi on lähes kokonainen, sinulla on todennäköisesti lattajalat. Tuolloin sinun kannattaa hankkia joko tukipohjat tai ns. pronaatiotuetut jalkineet, jotka soveltuvat matalaholviselle jalkatyypille.

Unohda ulkonäköÄlä ensimmäisenä kiinnitä huomiota lenkkarien ulkomuotoon vaan mukavuuteen ja sopivuuteen.

Sovita sopiviaKäytä sovittaessasi sellaisia sukkia, joita käytät myös lenkillä. Sovita jalkineita suoraan lenkin jälkeen tai muulloin, kun olet ollut paljon jalkeilla. Tuolloin jalkasi ovat suurimmillaan.

Mittaa sopiva kokoMittaa jalkaterien pituus useista kenkäkaupoista löytyvillä laitteilla. Jos toinen jalka on suurempi kuin toinen, osta isomman jalan mukaan. Harkitse ostavasi kengät urheiluvälinekaupasta, jossa myyjä osaa opastaa oikean kengän valinnassa.

Älä osta liian pieniäSopiva kenkä on sellainen, jossa isovarpaan ja kengän päädyn väliin jää reilu sentti tilaa.

Leveälestiset naisetJos olet nainen, jolla on leveälestinen jalka, harkitse ostavasi kengät miesten ja poikien puolelta.

KäveleÄlä osta kenkiä, jotka eivät heti alusta asti tunnu sopivilta ja mukavilta kävellessä.

Vaihda ajoissaVanhat, mutta edelleen mukavat kengät eivät välttämättä enää tue ja vaimenna iskuja riittävästi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. 6

    Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

  7. 7

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Popin kuningas Michael Jackson menehtyi 8 vuotta sitten – muistatko, miten kuolema sekoitti maailman? Google meni rikki, fanit tekivät itsemurhia

  10. 10

    Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. Näytä lisää