Juokse itsesi kuntoon - näin pääset alkuun

Elixir-ohjelmastakin tutulta juoksijalta Samuli Vasalalta löytyvät neuvot siihen, miten lähteä juoksupolulle niin, että lenkille tulee mentyä toistekin.

1. Jos peruskunto on heikko, juokseminen kannattaa aloittaa varovasti. Kaksi lenkkiä viikossa riittää.

2. Lenkin pituus pitäisi olla tunti tai sitä enemmän. Sykkeen tulee olla erittäin matala.

3.Aloittelijan ei kannata juosta heti koko lenkkiä. Kaksi minuuttia kävelyä, kaksi juoksua. Tällaista totuttelua on hyvä tehdä kuukausikin.

4. Oikeassa juoksuasennossa jalka tulee maahan kantapää edellä. Askeleen pitäisi rullata jouhevasti niin, että ponnistuslinja lähtee ukko- ja akkavarpaan välistä.

5. Oikean juoksuasennon salaisuus on ryhdissä. Seiso suorana, nouse päkiöille ja ajattele, että joku ikään kuin nostaisi hiuksista ylöspäin. Silloin lantio on ylhäällä ja juoksuasento on ryhdikäs. Siihen tarvitaan vatsa- ja selkälihaksia.

6. Tylsyyteen vetoaminen on kuitenkin vain huono tekosyy olla lähtemättä lenkille. Juokse eri vaatteilla, eri suuntaan, eri lenkki. Tutustu erilaisiin paikkoihin ja erilaisiin maastoihin.

7. Kun kroppa tottuu juoksuun, harjoituskertojen määrää on helppo nostaa. Kolme juoksukertaa viikossa on jo hyvä saldo. Yksi lenkki voi olla puolentunnin peruslenkki, toinen vauhdikkaampi. Kolmas treeneistä voi olla selkeästi pidempi - tunnin tai jopa puolitoista.

8. Ennen lenkkiä kannattaa lämmitellä hyvin, lenkin jälkeen venytellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Kisainsinööriltä hurja voitonhuuto, Valtteri Bottas reagoi ensimmäiseen voittoonsa voimasanalla – ”Oli se sen arvoista!”

  4. 4

    Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

  5. 5

    Poliisi ja koira pelastivat hengenvaarassa olleen vanhuksen – ”Laitoin takkini rouvan harteille ja menin siihen viereen lämmittämään”

  6. 6

    Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

  7. 7

    Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

  8. 8

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  9. 9

    ”Sataa, paistaa, sataa, paistaa...” – näin vapunaaton sää etenee, etelään hyviä uutisia

  10. 10

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  6. 6

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  7. 7

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Kisainsinööriltä hurja voitonhuuto, Valtteri Bottas reagoi ensimmäiseen voittoonsa voimasanalla – ”Oli se sen arvoista!”

  4. 4

    Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

  5. 5

    Poliisi ja koira pelastivat hengenvaarassa olleen vanhuksen – ”Laitoin takkini rouvan harteille ja menin siihen viereen lämmittämään”

  6. Näytä lisää